Ensimmaiset valokuvat loytyvat osoitteesta: http://jumi.lut.fi/~lappetel/ranska
Sisaltavat siis kuvia 3 ensimmaisen viikon ajalta Pariisista. Rakennukset ovat aluksi Louvrea (tunnistaa lasipydamidista), sitten on pari kuvaa naapurikirkosta (nakyy miun ikkunastani), 1 kuva ostoskeskuksen lasipalatsista ja loppupaassa sarja kuvia Notre Damesta. Loput talo- ja puistokuvat ovatkin sitten siita miun kotipuistosta, aidan talta puolelta, vaikka ruoho onkin vihreampaa kadun toisella puolella...
Viimeiset 2 kuvaa ovat viikonlopun ostokseni - pullo Dom Perignonia (aarteeni) seka Barbababa- laukku. Kuvissa pyoriva blondi on tunnistettavissa ystavakseni Saaraksi, joka siis vieraili taalla viime viikonloppuna.
Kuvat on isketty nettiin lahes taysin sensuroimatta (samasta kohteesta voi olla monta hieman erilaista kuvaa), muokkaamatta, ja valitettavasti osa jopa kaantamatta (jaivat epahuomiossa vaarin pain.) Kuvien kokoa on myos jouduttu pienentamaan aika radikaalisti tilanpuutten vuoksi; mista johtuen ne eivat ole ihan tarkinta mahdollista laatua. Jahka kerkian, muokkaan tuota siistimmaksi, ainakin lupaan kaantaa ja nimeta kuvia, niin niiden katselusta saa hieman enemman irti...
tiistaina, toukokuuta 31, 2005
maanantaina, toukokuuta 30, 2005
Kynttilaillallinen ja kosinta =)
Kuten otsikosta voi paatella, viikonloppu oli varsin vilkas ja mielenkiintoinen... Saara oli siis kylassa, ja viiletimme tukka putkella ympari Pariisia niin, etta jalatkin siina menossa hajosivat.
Perjantaina ihan vain kavelimme puistossa nauttien limonaadia, mutta siihenkin mahtui jo aktiviteettia. Istuimme viattomasti juttelemassa puiston penkilla, kun jostain siihen holkkasi mies joka rupesi juttelemaan. Kovasti tuntui ihastuvan miuhun, yritti hipeloida vaikka kuinka ja lopuksi ilmoitti haluavansa naimisiinkin... Varsin nopeaa toimintaa, kun ei ehtinyt edes nimeaan sanoa =) Sen verran vain, etta oli lentokentalla vartijana toissa ja sen takia pitaa osata englantia...
Lauantaina sitten kaveltiin ympari kaupunkia, kaytiin ihmettelemassa Riemukaarta ja Herkkusienikatua, metsastettiin tuliaispulloa Dom Perignonia (enka edes kehtaa kertoa mita siita lopunperin maksoin...), kiesimme "kirpputorilla" ja tulimme kaannytetyksi hautausmaan portilta, koska se oli menossa kiinni 15 min paasta. Tama oli ihan uutta, etta hautausmaat suljetaan illalla kuuden pintaan... Lauantaihin kuului viela romanttinen piknikki Notre Damen lahistolla Seinen varrella. Piknikpaikan olin katsastanut jo etukateen tietamatta etta se on kaupungin suosituin iltapiknikpaikka - jaoimme kivisen jalkakaytavan varmaan 1000 muun piknikeeraajan kanssa katsellessamme auringonlaskua ja ohi ajavia laivoja Seinella.
Sunnuntaina oli vuorossa uusintayritys Jim Morrisonin haudalle, ja nyt selvisi syykin miksei meita paastetty lauantaina piipahtamaan 15 minuutiksi sinne. Haudan loytaminen kesti yli tunnin kartan avulla, emmeka nahneet hautuumaasta kuin murto-osan. Museokierros vaihtui visiittiin Notre Damessa, ja illan kruunasi vesisateesta huolimatta iltavalaistu Eiffel-torni (joka EU:n perustuslaki-kansanaanestyspaivan takia oli kuulemma viela normaalia komeammin valaistu) ja kynttilaillallinen omeletin ja rose-viinin kera. Lopulta jalat oli niin puhki etta hyva etta jaksoin metropysakille raahautua kotimatkalle.
Tanaan puolestani sain taas tuta ranskalaista byrokratiaa - vaikka olen ollut taalla jo 3 viikkoa hommissa, eivat kulkulupani ole vielakaan kunnossa, ja jouduin odottamaan niita paaportilla liki 3 tuntia. Sen jalkeen kierros henkilostohallinnossa ja ravintolatoimistossa kantiinikortin toivossa. Ja huomenna ehka viela sama kierros uusiksi. Keskiviikkona pitaa kayda hakemassa kesakuun palkka keskustasta, niin en taida ehtia toihin ollenkaan koko paivana. Ihme touhua tama kylla, ei voi muuta sanoa...
Perjantaina ihan vain kavelimme puistossa nauttien limonaadia, mutta siihenkin mahtui jo aktiviteettia. Istuimme viattomasti juttelemassa puiston penkilla, kun jostain siihen holkkasi mies joka rupesi juttelemaan. Kovasti tuntui ihastuvan miuhun, yritti hipeloida vaikka kuinka ja lopuksi ilmoitti haluavansa naimisiinkin... Varsin nopeaa toimintaa, kun ei ehtinyt edes nimeaan sanoa =) Sen verran vain, etta oli lentokentalla vartijana toissa ja sen takia pitaa osata englantia...
Lauantaina sitten kaveltiin ympari kaupunkia, kaytiin ihmettelemassa Riemukaarta ja Herkkusienikatua, metsastettiin tuliaispulloa Dom Perignonia (enka edes kehtaa kertoa mita siita lopunperin maksoin...), kiesimme "kirpputorilla" ja tulimme kaannytetyksi hautausmaan portilta, koska se oli menossa kiinni 15 min paasta. Tama oli ihan uutta, etta hautausmaat suljetaan illalla kuuden pintaan... Lauantaihin kuului viela romanttinen piknikki Notre Damen lahistolla Seinen varrella. Piknikpaikan olin katsastanut jo etukateen tietamatta etta se on kaupungin suosituin iltapiknikpaikka - jaoimme kivisen jalkakaytavan varmaan 1000 muun piknikeeraajan kanssa katsellessamme auringonlaskua ja ohi ajavia laivoja Seinella.
Sunnuntaina oli vuorossa uusintayritys Jim Morrisonin haudalle, ja nyt selvisi syykin miksei meita paastetty lauantaina piipahtamaan 15 minuutiksi sinne. Haudan loytaminen kesti yli tunnin kartan avulla, emmeka nahneet hautuumaasta kuin murto-osan. Museokierros vaihtui visiittiin Notre Damessa, ja illan kruunasi vesisateesta huolimatta iltavalaistu Eiffel-torni (joka EU:n perustuslaki-kansanaanestyspaivan takia oli kuulemma viela normaalia komeammin valaistu) ja kynttilaillallinen omeletin ja rose-viinin kera. Lopulta jalat oli niin puhki etta hyva etta jaksoin metropysakille raahautua kotimatkalle.
Tanaan puolestani sain taas tuta ranskalaista byrokratiaa - vaikka olen ollut taalla jo 3 viikkoa hommissa, eivat kulkulupani ole vielakaan kunnossa, ja jouduin odottamaan niita paaportilla liki 3 tuntia. Sen jalkeen kierros henkilostohallinnossa ja ravintolatoimistossa kantiinikortin toivossa. Ja huomenna ehka viela sama kierros uusiksi. Keskiviikkona pitaa kayda hakemassa kesakuun palkka keskustasta, niin en taida ehtia toihin ollenkaan koko paivana. Ihme touhua tama kylla, ei voi muuta sanoa...
perjantaina, toukokuuta 27, 2005
Lakkoja ja banaanipoikia
Pikkuhiljaa sitten alkavat palailla mieleen mista eilen unohdin kirjoittaa. Eli palataan takaisin viela niihin lakkoihin ja mielenosoituksiin. Kirjoitan tata toista, joten skandit ei nay yllattaen, ranskalaiset kyn eivat tunnista ä- ja ö- kirjaimia.
Maanantaiaamuna tyomatkabussi oli 10 minuuttia myohassa, mika ei ole sinallaan epatavallista. Puolessa valissa matkaa aloin katsella kelloa - ruuhka oli erikoisen suuri tavalliseksi maanantaiaamuksi. Torkahdin sitten bussissa ja herasin tuntia myohemmin. Olimme edenneet ehka 5 kilometria tunnin aikana. Kokonaisuudessaan 20 km tyomatka kesti 2h20 min - omalla autolla sen ajaisi 20 minuuttiin tyhjalla tiella rajoitusten mukaan. Paivalla ruuhkan syykin sitten hieman selvisi - taas joku ihmisryhma halusi enemman palkkaa ja muita etuuksia ja linnottautui sitten liikenneympyroihin ja rampeille sulkien ulospaasyn teilta. Jos oikein ymmarsin, viralliseksi syyksi ilmoitettiin etta: "tiella on kuollut kani, eika kukaan halua koskea siihen eika ajaa yli..." kylla naa ranskalaiset osaa!
Sitten toinen huomio. Eri rotuisten ihmisten lisaksi taalla myos erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ovat ihan arkipaivaa. Pari paivaa oli toissa vitsailtu banaanipojista ja -tytoista jalkiruokabanaanin ohessa ja olin ottanut sen ihan vaan normaalina huulenheittona - enhan edes tiennyt onko ranskassa sama kielikuva homoista kuin suomessa banaanipoikina.
Noh, eilen sitten yhtakkia lounaalla yksi tyokavereista (huom, kaikki viittaukset tyokavereihin ovat noin omanikaisiani yliopistoharjottelijoita, joiden kanssa hengaan toissa suurimmaksi osaksi. Pomoporras on sitten asia erikseen) kysaisi minulta onko Suomessa minka verran homoja ja miten heihin suhtaudutaan. Selitin siina sitten, etta homous on Suomessa viela melkoisen tabu ilmio, vaikkakin asenteet ovat hieman lientymaan pain eri tv-ohjelmien myota. Ranskassa kuulema homous on arkipaivaa, eika sen kummemmin ihmeteltavissa - taalla homoilla on omat yhteisonsa, tunnuspiirteensa yms, joista kuka tahansa kadulla kulkija voi paatella kyseisen ihmisen seksuaalisen suuntaumuksen.
Sitten tuli taas patka ranskankielista keskustelua, mita yritettiin jalleen kaantaa minulle englanniksi. Jotenkin jain sitten siihen kasitykseen etta yksi naista meidan viidesta harjottelijapojasta on homo, mutta kuka se on, jai minulle viela arvoitukseksi. Yhdesta pojasta kehen koko keskustelun ajan oli viitattu, epailin sitten kovasti, mutta tanaan hanella oli sitten lounastreffit eraan kiinnostavan TYTON kanssa. Etta se siita. Jotenkin se banaanipoikakeskustelu jatkui viela tanaan, mutta niin etta mie taas missasin koko paapointin kun henkiloityma ei selvinnyt. Eika sita kehtaa ihan suoraan kysya, etta kertokaa nyt kuka teista =)
Ensimmainen setti valokuvia oli jo hetken ajan netissa (juu miun linuxin kayttotaito paranee koko ajan), mutta veivat niin paljon tilaa, etta otin pois pienennettaviksi... Ehka siina samalla saisi tehtya jotain nimeamista ja karsimistakin...
Maanantaiaamuna tyomatkabussi oli 10 minuuttia myohassa, mika ei ole sinallaan epatavallista. Puolessa valissa matkaa aloin katsella kelloa - ruuhka oli erikoisen suuri tavalliseksi maanantaiaamuksi. Torkahdin sitten bussissa ja herasin tuntia myohemmin. Olimme edenneet ehka 5 kilometria tunnin aikana. Kokonaisuudessaan 20 km tyomatka kesti 2h20 min - omalla autolla sen ajaisi 20 minuuttiin tyhjalla tiella rajoitusten mukaan. Paivalla ruuhkan syykin sitten hieman selvisi - taas joku ihmisryhma halusi enemman palkkaa ja muita etuuksia ja linnottautui sitten liikenneympyroihin ja rampeille sulkien ulospaasyn teilta. Jos oikein ymmarsin, viralliseksi syyksi ilmoitettiin etta: "tiella on kuollut kani, eika kukaan halua koskea siihen eika ajaa yli..." kylla naa ranskalaiset osaa!
Sitten toinen huomio. Eri rotuisten ihmisten lisaksi taalla myos erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ovat ihan arkipaivaa. Pari paivaa oli toissa vitsailtu banaanipojista ja -tytoista jalkiruokabanaanin ohessa ja olin ottanut sen ihan vaan normaalina huulenheittona - enhan edes tiennyt onko ranskassa sama kielikuva homoista kuin suomessa banaanipoikina.
Noh, eilen sitten yhtakkia lounaalla yksi tyokavereista (huom, kaikki viittaukset tyokavereihin ovat noin omanikaisiani yliopistoharjottelijoita, joiden kanssa hengaan toissa suurimmaksi osaksi. Pomoporras on sitten asia erikseen) kysaisi minulta onko Suomessa minka verran homoja ja miten heihin suhtaudutaan. Selitin siina sitten, etta homous on Suomessa viela melkoisen tabu ilmio, vaikkakin asenteet ovat hieman lientymaan pain eri tv-ohjelmien myota. Ranskassa kuulema homous on arkipaivaa, eika sen kummemmin ihmeteltavissa - taalla homoilla on omat yhteisonsa, tunnuspiirteensa yms, joista kuka tahansa kadulla kulkija voi paatella kyseisen ihmisen seksuaalisen suuntaumuksen.
Sitten tuli taas patka ranskankielista keskustelua, mita yritettiin jalleen kaantaa minulle englanniksi. Jotenkin jain sitten siihen kasitykseen etta yksi naista meidan viidesta harjottelijapojasta on homo, mutta kuka se on, jai minulle viela arvoitukseksi. Yhdesta pojasta kehen koko keskustelun ajan oli viitattu, epailin sitten kovasti, mutta tanaan hanella oli sitten lounastreffit eraan kiinnostavan TYTON kanssa. Etta se siita. Jotenkin se banaanipoikakeskustelu jatkui viela tanaan, mutta niin etta mie taas missasin koko paapointin kun henkiloityma ei selvinnyt. Eika sita kehtaa ihan suoraan kysya, etta kertokaa nyt kuka teista =)
Ensimmainen setti valokuvia oli jo hetken ajan netissa (juu miun linuxin kayttotaito paranee koko ajan), mutta veivat niin paljon tilaa, etta otin pois pienennettaviksi... Ehka siina samalla saisi tehtya jotain nimeamista ja karsimistakin...
torstaina, toukokuuta 26, 2005
Kesä tuli
vihdoin tännekin. Suomeen se taisi tulla jo vähän aikasemmin. Tänään on kuitenkin 28 astetta lämmintä, huomiseksi luvattu 32 :) Harmi vaan, etten oikeastaan omista hellevaatteita lainkaan.
Viime kirjoituskerran jälkeen on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä, mutta en taas tähän hätään muista mitä kaikkea. Päällimmäisenä mielessä on Saaran kyläily nyt ensi viikonloppuna, sekä oma välilaskuni Suomeen ensi viikolla. Ei miun alunperin tämän 3 kuukauden aikana pitänyt Suomessa pistäytyä ollenkaan, mutta kävi niin ikävästi, että rakastettu mummoni kuoli viikonloppuna kunnioitettaavssa 87 vuoden iässä, ja hautajaiset ovat ensi viikolla. Nyt sitten surutyöni ohessa suunnittelen mitä kaikkea tuliaisia voin viedä jo nyt Suomeen ja mitä kesävaatteita ehdin siellä viikonlopun aikana ostaa ja ommella. Ja samalla reissulla toivottavasti saan sieltä mukaani muutaman ranskan kielikurssin, jotta kielen oppiminen voi alkaa täysipainoisesti.
Tänään oli töissä yksi kesän kohokohdista - vierailu koereaktori Osiriksessa. Lopunperin vierailu oli aika typistetty ja ylimalkainen - kaikki höpötykset tietysti ranskaksi, mutta onneksi yksi harjottelijatytöistä käänsi miulle edes osan englanniksi. Reaktori poikkesi siinä mielessä suomalaisista, että ensinnäkään se ei ole yhdistetty turbiineihin, toiseksi se on vain 1 kuutiometrin kokoinen ja kolmanneksi polttoaine on rikastettu 15 % asti. Eikä reaktorin ympärillä ollut kummempia rakenteita, vaan se olla möllötti vesialtaan pohjalla säteillen sinistä valoa ympärilleen. Sitä valoa me kai pääasiassa siinä ihmeteltiin sitten...
Ensimmäiset kuvat ovat melkein jo netissä... en tiedä mikä tuossa miun kamerassa mättää, mutta kaikki kuvat näyttävät jokseenkin epätarkoilta. Nyt ei runosuoni syki tämän enempää, joten jätetään seuraavaan kertaan ja lähdetään ihmettelemään pyykkituvan vekottimia. En ole vieläkään oikein sulattanut sitä, että täällä pyykkäys maksaa sen 3 euroa koneelliselta :(
Viime kirjoituskerran jälkeen on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä, mutta en taas tähän hätään muista mitä kaikkea. Päällimmäisenä mielessä on Saaran kyläily nyt ensi viikonloppuna, sekä oma välilaskuni Suomeen ensi viikolla. Ei miun alunperin tämän 3 kuukauden aikana pitänyt Suomessa pistäytyä ollenkaan, mutta kävi niin ikävästi, että rakastettu mummoni kuoli viikonloppuna kunnioitettaavssa 87 vuoden iässä, ja hautajaiset ovat ensi viikolla. Nyt sitten surutyöni ohessa suunnittelen mitä kaikkea tuliaisia voin viedä jo nyt Suomeen ja mitä kesävaatteita ehdin siellä viikonlopun aikana ostaa ja ommella. Ja samalla reissulla toivottavasti saan sieltä mukaani muutaman ranskan kielikurssin, jotta kielen oppiminen voi alkaa täysipainoisesti.
Tänään oli töissä yksi kesän kohokohdista - vierailu koereaktori Osiriksessa. Lopunperin vierailu oli aika typistetty ja ylimalkainen - kaikki höpötykset tietysti ranskaksi, mutta onneksi yksi harjottelijatytöistä käänsi miulle edes osan englanniksi. Reaktori poikkesi siinä mielessä suomalaisista, että ensinnäkään se ei ole yhdistetty turbiineihin, toiseksi se on vain 1 kuutiometrin kokoinen ja kolmanneksi polttoaine on rikastettu 15 % asti. Eikä reaktorin ympärillä ollut kummempia rakenteita, vaan se olla möllötti vesialtaan pohjalla säteillen sinistä valoa ympärilleen. Sitä valoa me kai pääasiassa siinä ihmeteltiin sitten...
Ensimmäiset kuvat ovat melkein jo netissä... en tiedä mikä tuossa miun kamerassa mättää, mutta kaikki kuvat näyttävät jokseenkin epätarkoilta. Nyt ei runosuoni syki tämän enempää, joten jätetään seuraavaan kertaan ja lähdetään ihmettelemään pyykkituvan vekottimia. En ole vieläkään oikein sulattanut sitä, että täällä pyykkäys maksaa sen 3 euroa koneelliselta :(
sunnuntaina, toukokuuta 22, 2005
Puistoparty
Tänään oli tarkoitus käydä yhdistetyllä shoppailu- ja turistikierroksella, mutta se typistyikin sitten vain yhteen kauppakeskukseen, Emmin neuvomaan La Defenseen. Enkä tainnut sielläkään ehtiä nähdä kuin osan tarjonnasta. Jäipä sitten Eiffeltorni näkemättä jälleen kerran. Enköhän mie vielä ehdi, tuskin se torni sieltä minneään karkaa kun on jo jonkun aikaa siellä seistä töröttänyt.
Syy aikaiseen kotiinpaluuseen oli ala-aulan seinällä ollut lappu, jossa mainostettiin Cite Internationalen puistobileitä. Ilmoituksesta sain tavattua alkavan kellonajan ja paikan. Eli aloittivat eilen, ja bileet ovat täydessä menossa edelleenkin =) Piti siis ottaa itseä niskasta kiinni ja yrittää sosialistua.
Ensimmäinen juttukumppani osasi englantia ehkä 3 lausetta. Että se siitä... Toinen oli intialainen isoisä, joka ensin taisi ihastua miun hameeseen ja paidankaulukseen ja lyöttäytyi sitten seuraan. En sitä aluksi viittiny poiskaan ajaa, ja oli ihan kiva taas välistä jutellakin jonkun kanssa. Sitten se alkoi käydä hieman liian intensiiviseksi, ihastui kun kuuli miun olevan suomalainen, otti kädestä kiinni ja halusi viedä istumaan jonnekin. Eikä siitä sitten enää meinannu päästä irti millään. Yritti kutsua kotiinsa intialaiselle teelle, ravintolaillalliselle tai ihailemaan Eiffeltornia iltavalaistuksessa. Kaikki toki ihan vain ystävinä, "Juu kyllä minä tiedän että sinulla on poikaystävä Suomessa, mutta..." Kun en heti ymmärtänyt sanoa tiukkaa eitä, vaan vaihdoin aina puheenaiheen jonnekin muuhun, se sitten lopuksi tiukkasi loukkaantuneena että miksi ei. "Kun ei minulla ole mitään mielessä, on vain niin kiva olla suomalainen ystävä..." Ehkä mie olen sitten kylmä nainen, kun en näistä tunnin perusteella solmituista sydänystävyyksistä niin perusta... Sorry!
Sain sitten puoliväkisin dropattua sedän ja tulin takaisin kämpille. Vaihdoin vaatteet hieman lämpimämpiin ja palasin bileisiin - olivathan ne käytännössä kotiovellani. Musiikki kuuluu tänne sisälle asti. Bileiden ideana on siis kansainvälisyys. Jokaisen talon asukkaat esittelevät omaa kulttuuriaan omassa kojussaan - tarjolla on musiikkia, ruokaa, juomaa ja tanssia. Taisipa yhdet "häätkin" mahtua mukaan. Pääpuistossa on esiintymislava, jossa on bändejä vähän väliä. Ihmiset ovat levittäytyneet ympäri puistoaluetta juhlimaan.
Illan hämärtyessä piknikit muuttuivat enemmän nestepainotteiseksi. Jossain myydään vielä ruokaa ja olutta. Musiikki kovenee ja ihmiset tanssivat ympäri puistoa. Kiertelin hetken etsiskellen henna-tatuointien tekijää ja päädyin sitten lopulta neljän algerialaispojan seuraan tanssimaan itämaisen musiikin tahdissa. Aika hassua se oli, mutta kyllä näiden seura voitti intialaisen isoisän. Tai olihan hänenkin kanssaan varsin mielenkiintoista keskustella maittemme kulttuurieroista, mutta mutta... Algerialaiset sen sijaan olivat vain pitämässä hauskaa.
Yksi asia mikä näissä ulkomaalaisissa miehissä on mitä suomalaisissa ei. Nämä tuntuvat olevan sitä mieltä, että heidän tärkein tehtävänsä on naisen kunnioittaminen ja palveleminen. Ja se näkyy siis muussakin kuin siinä että nainen ei maksa omia juomiaan baarissa :) Kuten aikaisemmin jo sanoin, ranskalainen mies nolostuu jos nainen pitää hänelle ovea auki. Jotenkin täällä kunnioitetaan naista ihan eri tavalla kuin Suomessa.
Ei ihan äkkiä uskoisi, mutta välillä saa melkein hävetä ja selitellä omaa kulttuuriaan ja sen puutetta. "Millaiset ovat suomalaiset puistojuhlat?" Eikös se menekin niin, että jokainen ottaa pussillisen kaljaa, juo sen ja sitten tapellaan... Ei tälläistä oikein kehtaisi selittää keskellä upeita bileitä, joissa ei näy känniääliöitä eikä tappeluita. Tai kun algerialaiset kysyvät suomalaisesta tanssista: "Millainen on suomalaisten tanssi, josta tiedät heti tanssijan olevan suomalainen?" Venäläisillä on ripaska, espanjalaisilla flamenco, algerialaisilla omansa, mutta meillä ei taida olla mitään. Verratessa suomalaista kulttuuria muihin, huomaa sen nuoruuden ja puutteellisuuden. Toki meillä on sitten muita asioita mitä muilla ei ole, mutta silti... Globaalisaatiosta ja Nokiasta huolimatta suomalaiset taitavat yhä olla metsäläiskansaa...
Ihan vielä huomioina lopuksi - algerialaiset olivat kovin hämmästyneitä kuullessaan että Nokia on suomalainen yritys... Tekee kuulemma parhaat puhelimet, mutta senhän me jo tiesimmekin :) Lisää hämmästystä aiheutin kun kerroin olevani täällä harjoittelussa ja jatkavani täältä vuodeksi Koreaan. Sain kuulla moneen kertaan olevani erityisen onnekas, koska saan mahdollisuuden moiseen. Täällä päin ei ole tapana harrastaa kansainvälistymistä (sanoo algerialainen, joka opiskelee unelmiensa kaupungissa, Pariisissa...) Ja vielä viimeisenä uutena huomiona - arabia ei ole algerian pääkieli, vaan sitä aletaan opetella vasta kouluun mentäessä. Ranskan opetus alkaa koulussa 3. luokalla ja englannin 7. luokalla. Tv- ohjelmat ja sanomalehdet ovat ranskaksi. Algerialaiset ääntävät R- kirjaimen melko lailla suomalaisittain :)
Juu, mie en ole vieläkään oppinu lausumaan "Au revoir", mutta paranee koko ajan. Kuulemma toiset eivät opi sitä ärrää ikänään, mutta ilmankin selviää...
Syy aikaiseen kotiinpaluuseen oli ala-aulan seinällä ollut lappu, jossa mainostettiin Cite Internationalen puistobileitä. Ilmoituksesta sain tavattua alkavan kellonajan ja paikan. Eli aloittivat eilen, ja bileet ovat täydessä menossa edelleenkin =) Piti siis ottaa itseä niskasta kiinni ja yrittää sosialistua.
Ensimmäinen juttukumppani osasi englantia ehkä 3 lausetta. Että se siitä... Toinen oli intialainen isoisä, joka ensin taisi ihastua miun hameeseen ja paidankaulukseen ja lyöttäytyi sitten seuraan. En sitä aluksi viittiny poiskaan ajaa, ja oli ihan kiva taas välistä jutellakin jonkun kanssa. Sitten se alkoi käydä hieman liian intensiiviseksi, ihastui kun kuuli miun olevan suomalainen, otti kädestä kiinni ja halusi viedä istumaan jonnekin. Eikä siitä sitten enää meinannu päästä irti millään. Yritti kutsua kotiinsa intialaiselle teelle, ravintolaillalliselle tai ihailemaan Eiffeltornia iltavalaistuksessa. Kaikki toki ihan vain ystävinä, "Juu kyllä minä tiedän että sinulla on poikaystävä Suomessa, mutta..." Kun en heti ymmärtänyt sanoa tiukkaa eitä, vaan vaihdoin aina puheenaiheen jonnekin muuhun, se sitten lopuksi tiukkasi loukkaantuneena että miksi ei. "Kun ei minulla ole mitään mielessä, on vain niin kiva olla suomalainen ystävä..." Ehkä mie olen sitten kylmä nainen, kun en näistä tunnin perusteella solmituista sydänystävyyksistä niin perusta... Sorry!
Sain sitten puoliväkisin dropattua sedän ja tulin takaisin kämpille. Vaihdoin vaatteet hieman lämpimämpiin ja palasin bileisiin - olivathan ne käytännössä kotiovellani. Musiikki kuuluu tänne sisälle asti. Bileiden ideana on siis kansainvälisyys. Jokaisen talon asukkaat esittelevät omaa kulttuuriaan omassa kojussaan - tarjolla on musiikkia, ruokaa, juomaa ja tanssia. Taisipa yhdet "häätkin" mahtua mukaan. Pääpuistossa on esiintymislava, jossa on bändejä vähän väliä. Ihmiset ovat levittäytyneet ympäri puistoaluetta juhlimaan.
Illan hämärtyessä piknikit muuttuivat enemmän nestepainotteiseksi. Jossain myydään vielä ruokaa ja olutta. Musiikki kovenee ja ihmiset tanssivat ympäri puistoa. Kiertelin hetken etsiskellen henna-tatuointien tekijää ja päädyin sitten lopulta neljän algerialaispojan seuraan tanssimaan itämaisen musiikin tahdissa. Aika hassua se oli, mutta kyllä näiden seura voitti intialaisen isoisän. Tai olihan hänenkin kanssaan varsin mielenkiintoista keskustella maittemme kulttuurieroista, mutta mutta... Algerialaiset sen sijaan olivat vain pitämässä hauskaa.
Yksi asia mikä näissä ulkomaalaisissa miehissä on mitä suomalaisissa ei. Nämä tuntuvat olevan sitä mieltä, että heidän tärkein tehtävänsä on naisen kunnioittaminen ja palveleminen. Ja se näkyy siis muussakin kuin siinä että nainen ei maksa omia juomiaan baarissa :) Kuten aikaisemmin jo sanoin, ranskalainen mies nolostuu jos nainen pitää hänelle ovea auki. Jotenkin täällä kunnioitetaan naista ihan eri tavalla kuin Suomessa.
Ei ihan äkkiä uskoisi, mutta välillä saa melkein hävetä ja selitellä omaa kulttuuriaan ja sen puutetta. "Millaiset ovat suomalaiset puistojuhlat?" Eikös se menekin niin, että jokainen ottaa pussillisen kaljaa, juo sen ja sitten tapellaan... Ei tälläistä oikein kehtaisi selittää keskellä upeita bileitä, joissa ei näy känniääliöitä eikä tappeluita. Tai kun algerialaiset kysyvät suomalaisesta tanssista: "Millainen on suomalaisten tanssi, josta tiedät heti tanssijan olevan suomalainen?" Venäläisillä on ripaska, espanjalaisilla flamenco, algerialaisilla omansa, mutta meillä ei taida olla mitään. Verratessa suomalaista kulttuuria muihin, huomaa sen nuoruuden ja puutteellisuuden. Toki meillä on sitten muita asioita mitä muilla ei ole, mutta silti... Globaalisaatiosta ja Nokiasta huolimatta suomalaiset taitavat yhä olla metsäläiskansaa...
Ihan vielä huomioina lopuksi - algerialaiset olivat kovin hämmästyneitä kuullessaan että Nokia on suomalainen yritys... Tekee kuulemma parhaat puhelimet, mutta senhän me jo tiesimmekin :) Lisää hämmästystä aiheutin kun kerroin olevani täällä harjoittelussa ja jatkavani täältä vuodeksi Koreaan. Sain kuulla moneen kertaan olevani erityisen onnekas, koska saan mahdollisuuden moiseen. Täällä päin ei ole tapana harrastaa kansainvälistymistä (sanoo algerialainen, joka opiskelee unelmiensa kaupungissa, Pariisissa...) Ja vielä viimeisenä uutena huomiona - arabia ei ole algerian pääkieli, vaan sitä aletaan opetella vasta kouluun mentäessä. Ranskan opetus alkaa koulussa 3. luokalla ja englannin 7. luokalla. Tv- ohjelmat ja sanomalehdet ovat ranskaksi. Algerialaiset ääntävät R- kirjaimen melko lailla suomalaisittain :)
Juu, mie en ole vieläkään oppinu lausumaan "Au revoir", mutta paranee koko ajan. Kuulemma toiset eivät opi sitä ärrää ikänään, mutta ilmankin selviää...
tiistaina, toukokuuta 17, 2005
Lausuntaoppia
Ranskan kielen opiskelu sujuu hurjan hyvin. En ole vieläkään oppinut lausumaan "au revoir" ymmärrettävästi. Samoin tänään käytiin mielenkiintoinen automerkkikeskustelu eiliseen Renyy - juttuun viitaten. Yksi harjottelijoista kysyi minulta miten lausumme suomeksi "to you too" Ihmettelin sitä sitten pitemmänkin hetken, ennen kuin tajusin hänen yrittävän lausua suomalaisittain "Toyota" :) Saatiin kaikki hyvät naurut...
Siinä mielessä tämä on miulle sopiva maa, että täällä luetaan - paljon ja kaikkialla. Jos bussipysäkillä aamulla seisoo 8 ihmistä, niin vähintään 4 lukee kirjaa. Pysäkin edessä liikennevaloissa seisoo autoja, joista yhden kuski lukee kirjaa. LIIKENNEVALOISSA!!!! Huomasi mokoma ihmettelevän ilmeeni, ja sain osakseni valtavan ranskankielisen sanaryöpyn, joka tosin jäi kuulematta liikenteen melun ja suljettujen ikkunoiden takia.
Juhon on täytynyt olla ranskalainen edellisessä elämässään! Pitkän harkinnan jälkeen tulin tähän tulokseen. (okei, nyt sait sen kirjallisena!) Syitä on ainakin seuraavia:
a) käsitys hyvästä kahvista vastaa tököttiä, jota muut pitävät ihmiselle sopimattomana myrkkynä (kuulemma italialainen on vielä pahempaa...)
b) ajantaju: kukaan ei lotkauta korvaansakaan kun joku tulee töihin tunnin pari myöhässä (jotkut lähes joka aamu...)
c) artikulointi: puhe tulee niin nopeasti ja epäselvästi, ettei siitä saa kuin harjaantunut kuuntelija selvää. Minusta ranskalaisten puhe kuulostaa epämääräiseltä soperrukselta, mutta erotinpa tänään sentään italialaisen työntekijän ei-ranskalaiseksi hänen ääntämyksensä perusteella =) Muuten kyllä puhui melkoisen täydellistä kieltä, mutta sorautteli ärriä kuin suomalainen konsanaan...
Tämän päivän suurin yllättäjä on kyllä ollut tämä blogi itsessään. Lisäsin tänne noin 2 tuntia sitten kävijälaskurin, ja nyt jo se osoittaa 31 ihmistä. En olisi oikeasti uskonut että tänne eksyy kuin ehkä äiti, Juho ja muutama kaveri epähuomiossa paremman tekemisen puutteessa... Ehkä tähän sitten tosiaan kannattaa panostaa hieman enemmän O:-)
Siinä mielessä tämä on miulle sopiva maa, että täällä luetaan - paljon ja kaikkialla. Jos bussipysäkillä aamulla seisoo 8 ihmistä, niin vähintään 4 lukee kirjaa. Pysäkin edessä liikennevaloissa seisoo autoja, joista yhden kuski lukee kirjaa. LIIKENNEVALOISSA!!!! Huomasi mokoma ihmettelevän ilmeeni, ja sain osakseni valtavan ranskankielisen sanaryöpyn, joka tosin jäi kuulematta liikenteen melun ja suljettujen ikkunoiden takia.
Juhon on täytynyt olla ranskalainen edellisessä elämässään! Pitkän harkinnan jälkeen tulin tähän tulokseen. (okei, nyt sait sen kirjallisena!) Syitä on ainakin seuraavia:
a) käsitys hyvästä kahvista vastaa tököttiä, jota muut pitävät ihmiselle sopimattomana myrkkynä (kuulemma italialainen on vielä pahempaa...)
b) ajantaju: kukaan ei lotkauta korvaansakaan kun joku tulee töihin tunnin pari myöhässä (jotkut lähes joka aamu...)
c) artikulointi: puhe tulee niin nopeasti ja epäselvästi, ettei siitä saa kuin harjaantunut kuuntelija selvää. Minusta ranskalaisten puhe kuulostaa epämääräiseltä soperrukselta, mutta erotinpa tänään sentään italialaisen työntekijän ei-ranskalaiseksi hänen ääntämyksensä perusteella =) Muuten kyllä puhui melkoisen täydellistä kieltä, mutta sorautteli ärriä kuin suomalainen konsanaan...
Tämän päivän suurin yllättäjä on kyllä ollut tämä blogi itsessään. Lisäsin tänne noin 2 tuntia sitten kävijälaskurin, ja nyt jo se osoittaa 31 ihmistä. En olisi oikeasti uskonut että tänne eksyy kuin ehkä äiti, Juho ja muutama kaveri epähuomiossa paremman tekemisen puutteessa... Ehkä tähän sitten tosiaan kannattaa panostaa hieman enemmän O:-)
Kansallista vapaapäivää
Tänään kuuluisi olla joku katolinen vapaapäivä. Tosin Ranskan hallitus päätti, että vapaan sijaan tehdäänkin kaikki päivä töitä ilmaiseksi ja lahjoitetaan palkka eläkeläisille. Tai jotain sinnepäin. Tästä kuitenkin seurasi, että jengi protestoi moista vapaudenriistoa vastaan, ja tänään oli sitten töissä ehkä kolmannes ihmisistä mitä siellä normaalisti on.
Tänään sitten selvisi muutama ennakkoluulo lisää ranskalaisista. Ruokalassa söin muiden suosittelemaa luumupiirakkaa, kun joku kysyi mistä hedelmistä pidän. Totesin siihen, että en taida olla vielä tavannut yhtään josta en pitäisi, vaikka lautasellani olikin pari appelsiininsuikaletta koskemattomana... Kiinni jäin. Eikös kaverit sitten ihmettelemään miksen syö niitä. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin selittää, että en kehtaa niitä siinä sormineni ronkkimaan niiden edessä, kuin mitä kultivoituneet ranskalaiset silloin ajattelisivat brutaalista suomalaisesta... Noh, yksi ranskalaispoika siihen sitten näyttämään mallia, kuinka appelsiininsiivulta otetaan nirri pois paljain sormin... kuoret vain jäivät jäljelle...
Samalla sitten selvisi sekin, että kyllä ranskalaiset naiset käyttävät muitakin kuin ranskalaisia korkoja ja jakkupukuja... Täällä töissä näkee ihan yhtä lailla ja enempikin tennistossuja ja farkkuja... Mutta kuulemma homma on sama kuin Suomessakin - teekkaritytöt, tutkijat ja insinöörit muutenkin eivät välitä ulkonäöstään ja pukeutumisestaan samalla lailla kuin muu Pariisi. Muuten kyllä täällä kuulemma ollaan todella tarkkoja. Luojan kiitos, että päädyin juuri tänne, missä saan käyttää niitä farkkuja ja sandaaleita. En taitaisi ihan helpolla kestää kesää jakkupuvussa, varsinkin kun omistan vain yhden... Noh, vähäinen vaatevarasto hupenee entisestään kun huomasin tänään että lempihousuni ovat kuluneet puhki... ja toisia odottaa kohtsillään sama kohtalo. Ei jää enää kuin kahdet jäljelle. Enkä tiedä kuinka helposti täältä löytyy meikäläisen ahterille sopivia housuja :/
Noh, jotain positiivistakin... Päästiin tänään tuntia aiemmin töistä juurikin tuon kansallisen vapaapäivän takia. Ja minulle kerrottiin asiasta 2 minuutin varoitusajalla - bussit kotiin lähtevät ihan NYT, työt on loppu tältä päivältä, hei hei...
Ja miun leipäpoika puhuu englantia... Käyn ostamassa patongit aina samalta pojalta. Tähän asti olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä tilata ranskaksi, mutta tänään en sitten jaksanut, vaan osoitin sormella: "one of these, please" Ja sitten poitsu vastaa sujuvalla englannilla "This one?" ja jatkaa rupattelua muutenkin... Ei ole ennakkoluuloilla paljoa ratsastamista...
Tänään sitten selvisi muutama ennakkoluulo lisää ranskalaisista. Ruokalassa söin muiden suosittelemaa luumupiirakkaa, kun joku kysyi mistä hedelmistä pidän. Totesin siihen, että en taida olla vielä tavannut yhtään josta en pitäisi, vaikka lautasellani olikin pari appelsiininsuikaletta koskemattomana... Kiinni jäin. Eikös kaverit sitten ihmettelemään miksen syö niitä. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin selittää, että en kehtaa niitä siinä sormineni ronkkimaan niiden edessä, kuin mitä kultivoituneet ranskalaiset silloin ajattelisivat brutaalista suomalaisesta... Noh, yksi ranskalaispoika siihen sitten näyttämään mallia, kuinka appelsiininsiivulta otetaan nirri pois paljain sormin... kuoret vain jäivät jäljelle...
Samalla sitten selvisi sekin, että kyllä ranskalaiset naiset käyttävät muitakin kuin ranskalaisia korkoja ja jakkupukuja... Täällä töissä näkee ihan yhtä lailla ja enempikin tennistossuja ja farkkuja... Mutta kuulemma homma on sama kuin Suomessakin - teekkaritytöt, tutkijat ja insinöörit muutenkin eivät välitä ulkonäöstään ja pukeutumisestaan samalla lailla kuin muu Pariisi. Muuten kyllä täällä kuulemma ollaan todella tarkkoja. Luojan kiitos, että päädyin juuri tänne, missä saan käyttää niitä farkkuja ja sandaaleita. En taitaisi ihan helpolla kestää kesää jakkupuvussa, varsinkin kun omistan vain yhden... Noh, vähäinen vaatevarasto hupenee entisestään kun huomasin tänään että lempihousuni ovat kuluneet puhki... ja toisia odottaa kohtsillään sama kohtalo. Ei jää enää kuin kahdet jäljelle. Enkä tiedä kuinka helposti täältä löytyy meikäläisen ahterille sopivia housuja :/
Noh, jotain positiivistakin... Päästiin tänään tuntia aiemmin töistä juurikin tuon kansallisen vapaapäivän takia. Ja minulle kerrottiin asiasta 2 minuutin varoitusajalla - bussit kotiin lähtevät ihan NYT, työt on loppu tältä päivältä, hei hei...
Ja miun leipäpoika puhuu englantia... Käyn ostamassa patongit aina samalta pojalta. Tähän asti olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä tilata ranskaksi, mutta tänään en sitten jaksanut, vaan osoitin sormella: "one of these, please" Ja sitten poitsu vastaa sujuvalla englannilla "This one?" ja jatkaa rupattelua muutenkin... Ei ole ennakkoluuloilla paljoa ratsastamista...
maanantaina, toukokuuta 16, 2005
Liinennekulttuuria parhaimmillaan
Pikkasen nolottaa, eikä ihan niin vähänkään. Olen viikon verran pyytänyt bussikuskia (juujuu sujuvalla ranskalla, vaikka tänään selvisi että kuski ymmärtää kohtalaisesti englantia, vaikkei juuri puhukaan) jättämään miut kyydistä noin 50 metriä ennen "pysäkkiä". Tänään sitten selvisi sekin, kun jäin liikennevaloihin jumiin ja katselin kun auto kiersi viereeni siihen valoihin ja tiputti 10 ihmistä sisuksistaan. Ja kaikki ne ihmiset käveli vielä siihen miun viereen. Saisivat ranskalaiset oppia merkkaamaan bussipysäkkinsä jotenkin, niin turistikin oppisi...
Muita hyviä kömmäyksiä tältä päivältä... Siinä samalla kotimatkalla vielä bussissa istuessani edessä on tilanne, jossa jonkun auto on sipannut keskelle risteystä ja hinausauto on paikalla. Jonoja on sitten vähän joka suuntaan, mutta kerta meille näyttää valot vihreää, meidän bussikuski päättää lähteä änkemään sitten siitä välistä mihin minä en lähtisi edes henkilöautolla...(ollaan yhdessä jonossa kolmantena 50 hengen tilausbussilla) Eikä naarmun naarmua, vaikka minä olin jo varma että kohta rysähtää...
Sitten hypättyäni bussista jään ihmettelemään liikennevaloihin. Näyttävät punaista sekä autoille että jalankulkijoille. Odottelen hetken, eikä mitään tapahdu. Tuumaan, että maassa maan tavalla ja lähden ylittämään katua harkittuani hetken. Ja tietysti juuri kun olen puolivälissä, valot ovat yhtäkkiä vihreät ja autot tyyttäävät ympärillä. Nämä pöljät eivät ole oppineet käyttämään keltaista/oranssia valoa, vaan valo on joko punainen tai vihreä, jolloin saa aina liikkua...
Sitten seuraavassa risteyksessä jään hölmistyneenä tuijottamaan taksikuskia, joka ajettuaan risteyksen yli pysäyttää aivan suojatien jälkeen ja hyppää taksistaan ulos ja avaa konepellin. Keskellä katua, vieläpä yksikaistaista sellaista, missä kukaan ei pääse kiertämään. Äijä raplaa jotain konepellin alla, pamauttaa kannen kiinni ja jatkaa tyytyväisenä matkaa.
Hetkeä myöhemmin saman risteyksen toiselle puolelle pysähtyy liikennevaloihin auto, josta pomppaa kaksi miestä ulos ja avaamaan takakontin. Ropeltavat siellä hetken jotain voimakkaasti elehtien, palaavat autoon ja jatkavat matkaansa
Tää ei vaan tajuu...
Muita hyviä kömmäyksiä tältä päivältä... Siinä samalla kotimatkalla vielä bussissa istuessani edessä on tilanne, jossa jonkun auto on sipannut keskelle risteystä ja hinausauto on paikalla. Jonoja on sitten vähän joka suuntaan, mutta kerta meille näyttää valot vihreää, meidän bussikuski päättää lähteä änkemään sitten siitä välistä mihin minä en lähtisi edes henkilöautolla...(ollaan yhdessä jonossa kolmantena 50 hengen tilausbussilla) Eikä naarmun naarmua, vaikka minä olin jo varma että kohta rysähtää...
Sitten hypättyäni bussista jään ihmettelemään liikennevaloihin. Näyttävät punaista sekä autoille että jalankulkijoille. Odottelen hetken, eikä mitään tapahdu. Tuumaan, että maassa maan tavalla ja lähden ylittämään katua harkittuani hetken. Ja tietysti juuri kun olen puolivälissä, valot ovat yhtäkkiä vihreät ja autot tyyttäävät ympärillä. Nämä pöljät eivät ole oppineet käyttämään keltaista/oranssia valoa, vaan valo on joko punainen tai vihreä, jolloin saa aina liikkua...
Sitten seuraavassa risteyksessä jään hölmistyneenä tuijottamaan taksikuskia, joka ajettuaan risteyksen yli pysäyttää aivan suojatien jälkeen ja hyppää taksistaan ulos ja avaa konepellin. Keskellä katua, vieläpä yksikaistaista sellaista, missä kukaan ei pääse kiertämään. Äijä raplaa jotain konepellin alla, pamauttaa kannen kiinni ja jatkaa tyytyväisenä matkaa.
Hetkeä myöhemmin saman risteyksen toiselle puolelle pysähtyy liikennevaloihin auto, josta pomppaa kaksi miestä ulos ja avaamaan takakontin. Ropeltavat siellä hetken jotain voimakkaasti elehtien, palaavat autoon ja jatkavat matkaansa
Tää ei vaan tajuu...
lauantaina, toukokuuta 14, 2005
Mona Liisaa
Hoplaa, nyt on Mona Lisa nähty. Eilen oli paikallisissa museoissa joku erikoisilta, jolloin kaikki alle 26- vuotiaat tjsp pääsi ilmaiseksi sisään. Tai näin ainakin työkaveri miuta informoin, ja minähän sitten kävin Louvressa. Ja toista kertaa ei tarvitse mennä... Oli kyllä ahdistavin museo jossa ikänäni olen käynyt. Lyhyesti sanottuna se oli liikaa ihan kaikkea, kulttuuriähky iski jo ensimmäisen salin aikana. Ei ketään voi kiinnostaa katsella salitolkulla samannäköisiä pystejä, sitten samanlaisia italialaisia maalauksia tietyltä aikakaudelta jne, kun ne kaikki näyttää keskenään ihan samanlaisilta. Ja tätä jatkui siis kilometrikaupalla - se kun ei meinaan ole ihan pieni paikka... (Saara voi olla ihan rauhassa eri mieltä nuista maalauksien samanlaisuudesta, en pahastu ;))
Päästyäni ulos ahdistavista keskiaikaisen Louvren kellarikäytävistä (joo, liikuin siellä missälie vankityrmissä lähes yksin, vähän rupesi pelottamaan...) raittiiseen ulkoilmaan, kävelin pitkin sumuista Seinen rantaa kohti metropysäkkiä. Sillalla ihailin iltaa ja ohi seilaavia laivoja, laskeuduin laiturille ja kuljin ohi sillan alla makaavien kodittomien. Ja jälleen kerran taisi onni potkia minua - yksin illalla Pariisissa, niin ettei monen sadan metrin päässä ole juuri ketään. Mikäpä sen oivempi kohde ryöstettäväksi... Mutta mitään ei kuitenkaan käynyt. Tai pari ihmistä kyllä kysyi minulta tietä paikkaan X - näköjään onnistun soluttautumaan aika hyvin kirjavaan joukkoon... Mutta paha sitä tietä oli ruveta neuvomaan, kun tuo oli vasta toinen kerta kun liikuin koko keskustassa.
Tänään sitten on ihana lepopäivä. Nukuin kellon ympäri, istuin kastelukannuksi ristimäni suihkun alla ja luin kirjaa. Jääkaappi rupesi huomeuttelemaan sisällönpuutteesta, joten läksin kävelylle puistoon ja lopuksi ruokakauppaan.
Jotkut sanoo, että tässä kaupungissa ei ole muuta hyvää kuin joukkoliikenne (okei, samaa sanotaan Helsingistäkin). Mutta kauneutta rakastavana kansana ranskalaiset on hulluina puistoihin, ja niitä kaupungissa sitten riittääkin. Keskellä jättikokoista puistoa unohdat olevasi 10 miljoonan asukkaan keskellä...
Suomesta puuttuu kokonaan tällainen puistokulttuuri - täällä kokonaiset perheet lähtevät puistoon lauantainviettoon, ja puistosta sitten löytyy huvitusta moneen makuun.
Kuvittelin oikeasti, että tämä puisto on aivan upea minun ja metropysäkin välillä. Ja PAH! Niinhän siinä kävi, että puut ovat vihreämpiä kadun ja metropysäkin toisella puolella - sieltä löytyi hienoja istutuksia, tekolammikko, leikkipuistoja, poniratsastusta, nukketeatteri ja ties mitä. Aivan mahtava paikka!!! Sinne pitää mennä loikoilemaan nurtsille joskus kauniina päivänä. Nyt ei paljoa tehnyt mieli istuskella märällä nurmikolla.
Päästyäni ulos ahdistavista keskiaikaisen Louvren kellarikäytävistä (joo, liikuin siellä missälie vankityrmissä lähes yksin, vähän rupesi pelottamaan...) raittiiseen ulkoilmaan, kävelin pitkin sumuista Seinen rantaa kohti metropysäkkiä. Sillalla ihailin iltaa ja ohi seilaavia laivoja, laskeuduin laiturille ja kuljin ohi sillan alla makaavien kodittomien. Ja jälleen kerran taisi onni potkia minua - yksin illalla Pariisissa, niin ettei monen sadan metrin päässä ole juuri ketään. Mikäpä sen oivempi kohde ryöstettäväksi... Mutta mitään ei kuitenkaan käynyt. Tai pari ihmistä kyllä kysyi minulta tietä paikkaan X - näköjään onnistun soluttautumaan aika hyvin kirjavaan joukkoon... Mutta paha sitä tietä oli ruveta neuvomaan, kun tuo oli vasta toinen kerta kun liikuin koko keskustassa.
Tänään sitten on ihana lepopäivä. Nukuin kellon ympäri, istuin kastelukannuksi ristimäni suihkun alla ja luin kirjaa. Jääkaappi rupesi huomeuttelemaan sisällönpuutteesta, joten läksin kävelylle puistoon ja lopuksi ruokakauppaan.
Jotkut sanoo, että tässä kaupungissa ei ole muuta hyvää kuin joukkoliikenne (okei, samaa sanotaan Helsingistäkin). Mutta kauneutta rakastavana kansana ranskalaiset on hulluina puistoihin, ja niitä kaupungissa sitten riittääkin. Keskellä jättikokoista puistoa unohdat olevasi 10 miljoonan asukkaan keskellä...
Suomesta puuttuu kokonaan tällainen puistokulttuuri - täällä kokonaiset perheet lähtevät puistoon lauantainviettoon, ja puistosta sitten löytyy huvitusta moneen makuun.
Kuvittelin oikeasti, että tämä puisto on aivan upea minun ja metropysäkin välillä. Ja PAH! Niinhän siinä kävi, että puut ovat vihreämpiä kadun ja metropysäkin toisella puolella - sieltä löytyi hienoja istutuksia, tekolammikko, leikkipuistoja, poniratsastusta, nukketeatteri ja ties mitä. Aivan mahtava paikka!!! Sinne pitää mennä loikoilemaan nurtsille joskus kauniina päivänä. Nyt ei paljoa tehnyt mieli istuskella märällä nurmikolla.
torstaina, toukokuuta 12, 2005
Patonkia, merci
Ranska on vaalean leivän luvattu maa. Leipäkauppoja on vähän joka korttelissa sekä sen lisäksi supermarketin aulassa myydään (ja paistetaan) patonkeja. Siitä sitten vain osoittamaan minkälaisilla siemenillä päällystetyn ja miten viillellyn patongin haluaa mukaansa. Ja valinnanvaraahan riittää. Töissä patonki kuuluu ruoan hintaan automaattisesti - ja ihmiset ottavat leipää mukaansa pihalle ja syöttävät sitä siten joen rannassa linnuille...
Tänään ruokalassa törmäsin hassuun jälkiruokaan, nimi taisi olla suklaamyrsky suoraan suomennettuna. Paakkelisi näytti tavalliselta sämpylän ja croissantin risteytykseltä, jonka päälle oli sivelty suklaata. Minä sille sitten mielessäni irvistelin, että mahtaa olla kuivaa tavaraa... ja kuitenkin aika monet näyttivät niitä ottavan lautaselleen jopa kaksin kappalein. Kun vieruskaveri sitten ruokailun päätteeksi haukkasi omastaan, koin yllätyksen - croissanttitaikinaa olikin vain ohut kuori, ja leivonnainen oli sisältä täynnä suklaavaahtoa. Chloé tarjosi minulle palasen, ja namia oli... Näköjään pätee toisinkin päin, että moni kakku päältä kaunis...
Tänään pomolle selvisi, etten ole ihan niin pätevä matemaattisessa mallinnuksessa ja termohydrauliikassa kuin he olivat kuvitelleet. Ja kuitenkin mie siinä työhaastattelussa hoin varmaan 10 minuuttia, että hei, en osaa oikeasti mitään... No, pomo kumminkin totesi vain, että ei hätää, aloitetaan sitten aivan perusteista... Hänellä on kuulemma aikaa opettaa :) Tunnin oppitunnin jälkeen voin sanoa, että siinä on parempi opettaja kuin moni proffa meidän koulussa... Taidan tulla tänä kesänä oppimaan enemmän asioita kuin koulussa monena vuonna yhteensä...
Muutenkin tänään meni töissä jo paremmin - muut harjottelijat (jotka siis ovat melkoisen paljon edistyneempiä kuin minä) uskaltavat puhua entistä enemmän englantia, kaksi jo suorastaan lörpöttelee, ja kolmannella on halu puhua, mutta takeltelee kuitenkin vielä hiukan. Saavatpahan hekin sitten tänä kesänä jotain erikoista - taidon puhua englantia ( mikä ei ole itsestäänselvyys täällä Ranskassa, vaikka sitä koulussa nykyään jo ala-asteelta lähtien opetetaankin...)
Tänään ruokalassa törmäsin hassuun jälkiruokaan, nimi taisi olla suklaamyrsky suoraan suomennettuna. Paakkelisi näytti tavalliselta sämpylän ja croissantin risteytykseltä, jonka päälle oli sivelty suklaata. Minä sille sitten mielessäni irvistelin, että mahtaa olla kuivaa tavaraa... ja kuitenkin aika monet näyttivät niitä ottavan lautaselleen jopa kaksin kappalein. Kun vieruskaveri sitten ruokailun päätteeksi haukkasi omastaan, koin yllätyksen - croissanttitaikinaa olikin vain ohut kuori, ja leivonnainen oli sisältä täynnä suklaavaahtoa. Chloé tarjosi minulle palasen, ja namia oli... Näköjään pätee toisinkin päin, että moni kakku päältä kaunis...
Tänään pomolle selvisi, etten ole ihan niin pätevä matemaattisessa mallinnuksessa ja termohydrauliikassa kuin he olivat kuvitelleet. Ja kuitenkin mie siinä työhaastattelussa hoin varmaan 10 minuuttia, että hei, en osaa oikeasti mitään... No, pomo kumminkin totesi vain, että ei hätää, aloitetaan sitten aivan perusteista... Hänellä on kuulemma aikaa opettaa :) Tunnin oppitunnin jälkeen voin sanoa, että siinä on parempi opettaja kuin moni proffa meidän koulussa... Taidan tulla tänä kesänä oppimaan enemmän asioita kuin koulussa monena vuonna yhteensä...
Muutenkin tänään meni töissä jo paremmin - muut harjottelijat (jotka siis ovat melkoisen paljon edistyneempiä kuin minä) uskaltavat puhua entistä enemmän englantia, kaksi jo suorastaan lörpöttelee, ja kolmannella on halu puhua, mutta takeltelee kuitenkin vielä hiukan. Saavatpahan hekin sitten tänä kesänä jotain erikoista - taidon puhua englantia ( mikä ei ole itsestäänselvyys täällä Ranskassa, vaikka sitä koulussa nykyään jo ala-asteelta lähtien opetetaankin...)
keskiviikkona, toukokuuta 11, 2005
Sähköpupu liikenteessä
Kävin tänään pienellä, liki 4 tunnin iltalenkillä... Taisin saada vähän väriä naamaani (en kuitenkaan ihan palamaksi asti), vaikka päivällä oli lämmintä vain joku 15 astetta ja illalla ei sitäkään enää. Nyt tuli siis Notre Dame, Louvre, Champs Elysee ja Riemukaari nähtyä ulkoapäin. Sisäänpääsymaksut oli sellaisia, etten sinne niitä yksikseni ala maksamaan...
Tähän mennessä olen kohdannut ranskalaisia poskisuudelmia ja kaksi tummaihoista, jotka flirttailivat miulle - en siis taida sittenkään olla ihan toivoton tapaus... =) Poskisuudelmista häkellyin varmaan 10 minuutiksi, punastelin ja hymyilin ihan pöhkönä. Ei ole Suomi-tyttö tottununut tälläiseen. Hyvä jos saa oven itselleen avattua, ettei aina ole joku seurueen miehistä kiirehtimässä aukomaan... tai ainakin niistä täytyy kulkea ennen miehiä...
Tummaihoisten lisäksi (yllättävän iso osa katukuvassa kulkevista ihmisistä on eurooppalaista rotua tummempia) täällä on hulluja hölkkääjiä pilvin pimein ja vielä hullumpia autoilijoita. 8 kaistainen liikenneympyrä ei ole kaunista katseltavaa, ainakaan jos itse seisoo sen keskellä, eikä kaistaviivoista ole kuultukaan. Parhaillaan kestää kolmet liikennevalojen vaihtumiset, että koko kadun saa ylitettyä. Vaikka eiväthän nämä paikalliset paljoa valoista välitä. Jalankulkija on aina oikeassa, ja punaisia päin kävellään varmaan enemmän kuin vihreitä. Siinä minä sitten sätkin kun yritän katsoa tuleeko autoja ja ajaako se päälle - ja meinaan vielä päästä hengestäni, kun autoilijat eivät ymmärrä mitä minä oikein sätkin... No, ehkä tästä vielä selvitään hengissä...
Tähän mennessä olen kohdannut ranskalaisia poskisuudelmia ja kaksi tummaihoista, jotka flirttailivat miulle - en siis taida sittenkään olla ihan toivoton tapaus... =) Poskisuudelmista häkellyin varmaan 10 minuutiksi, punastelin ja hymyilin ihan pöhkönä. Ei ole Suomi-tyttö tottununut tälläiseen. Hyvä jos saa oven itselleen avattua, ettei aina ole joku seurueen miehistä kiirehtimässä aukomaan... tai ainakin niistä täytyy kulkea ennen miehiä...
Tummaihoisten lisäksi (yllättävän iso osa katukuvassa kulkevista ihmisistä on eurooppalaista rotua tummempia) täällä on hulluja hölkkääjiä pilvin pimein ja vielä hullumpia autoilijoita. 8 kaistainen liikenneympyrä ei ole kaunista katseltavaa, ainakaan jos itse seisoo sen keskellä, eikä kaistaviivoista ole kuultukaan. Parhaillaan kestää kolmet liikennevalojen vaihtumiset, että koko kadun saa ylitettyä. Vaikka eiväthän nämä paikalliset paljoa valoista välitä. Jalankulkija on aina oikeassa, ja punaisia päin kävellään varmaan enemmän kuin vihreitä. Siinä minä sitten sätkin kun yritän katsoa tuleeko autoja ja ajaako se päälle - ja meinaan vielä päästä hengestäni, kun autoilijat eivät ymmärrä mitä minä oikein sätkin... No, ehkä tästä vielä selvitään hengissä...
tiistaina, toukokuuta 10, 2005
Ennakkoluuloja ja huomioita
Minähän läksin tänne vino pino ennakkoluuloja repussani. Noh, osa on jo kariutunut tähän mennessä. Ensinnäkin - englannilla ja viittomakielellä täällä pärjää melko pitkälle. Aluksi näytti siltä, että muut harjottelijat (joita ensin luulin ulkkareiksi, mutta osoittautuivat sitten kaikki ranskalaisiksi) katsovat miuta nenänvarttaan pitkin, eivätkä edes noteeraa miuta. Tänään sitten ensimmäinen uskaltautui puhumaan miulle, ja kohta kaikki loput perässä paria lukuunottamatta. Ja nekin hymyilee ja vilkuttelee iloisesti. Elikkä puhumattomuus olikin vain ujoutta puhua englantia - ihan sama kuin meillä suomalaisilla...
Ranskalaiset tapaa tasata tuloeroja työmaaruokailun muodossa. Herrat ja orjat maksavat samasta sapuskasta ihan eri määrän. Esimerkiksi tänään lounastamani alkusalaatti, paistettu kala perunoilla ja kastikkeella, juomana mineraalivesi ja jälkkärinä suklaatorttu kermavaahdolla maksaa herroille 6,50 euroa ja meille orjille 1,50 euroa... En valita olleskaan O:-) Saati sitten sitä, että kun meikäläisen turvatarkastus on edelleenkin kesken, enkä voi saada virallista kulkulupaa ja saada omaa ruokalakorttia, niin "joudun" tämän viikon lounastamaan osaston piikkiin. Mikä harmi!!! Kuitista siis näen mitä ruoka oikeasti maksaa ja muut harjottelijat kertovat mitä se maksaisi oikeasti... Valittavana on useita eri vaihtoehtoja salaatteja, pääruokia, jälkiruokia, välipaloja yms, joista saa tietyn pistemäärän, ja kokonaispistemäärän ja asemasi perusteella laskutetaan sitten euroissa...
Ranskalaiset on ihan hassuja - tykkäävät kosketella vähän joka tilanteessa... Kun ensimmäistä kertaa näet jotain työkavereita (muita harjottelijoita lukuunottamatta), tervehditään Bon jour ja kätellään. On vähän hölmö fiilis kätellä noin 30 ihmistä päivässä läpi...Mutta kerta itse Isopomo niin sanoi, niin onhan se sitten kosketeltava...
Kansalaisuuksista... Isopomo itse on osittain ruotsalinen, kiinalainen ja venäläinen, mutta määrittelee itsensä ranskalaiseksi. Muutenkaan ihmisten ulkonäöstä voi juurikaan päätellä kansalaisuutta - meksikolaiseksi olettamani poika olikin ranskalainen yms... Ainut poikkeus ovat kiinalaiset, joita kohtaan kaikki tuntevat lievää ennakkoluuloa - heillä on nähtävästi ollut jotain turvallisuusongelmia kiinalaisten ja vietnamilaisten kanssa, joten kaikkia kiinalaisia pidetään nykyjään vakoojina... Olisi mielenkiintoista tietää minä minua pidetään :) Kun kerran väen vängällä halusivat suomalaisen harjottelijan sinne...
Tänään on muuten ollut oikein hyvä päivä - pullo 1,35 euron punkkua hujahti lähes huomaamatta, ja sen antaman vauhdin turvin kirjoittelin mailia koreaan, suunnittelin Emmin kanssa mahdollista yhteistä juhannuksen viettoa (olisi siistiä viettää Jussit Englannissa) ja popsin samalla puolikkaan patonkia valkohomejuuston kera. Elikkäs elämä maittaa, ainakin huomisaamuun kl 7 asti :-/
Ranskalaiset tapaa tasata tuloeroja työmaaruokailun muodossa. Herrat ja orjat maksavat samasta sapuskasta ihan eri määrän. Esimerkiksi tänään lounastamani alkusalaatti, paistettu kala perunoilla ja kastikkeella, juomana mineraalivesi ja jälkkärinä suklaatorttu kermavaahdolla maksaa herroille 6,50 euroa ja meille orjille 1,50 euroa... En valita olleskaan O:-) Saati sitten sitä, että kun meikäläisen turvatarkastus on edelleenkin kesken, enkä voi saada virallista kulkulupaa ja saada omaa ruokalakorttia, niin "joudun" tämän viikon lounastamaan osaston piikkiin. Mikä harmi!!! Kuitista siis näen mitä ruoka oikeasti maksaa ja muut harjottelijat kertovat mitä se maksaisi oikeasti... Valittavana on useita eri vaihtoehtoja salaatteja, pääruokia, jälkiruokia, välipaloja yms, joista saa tietyn pistemäärän, ja kokonaispistemäärän ja asemasi perusteella laskutetaan sitten euroissa...
Ranskalaiset on ihan hassuja - tykkäävät kosketella vähän joka tilanteessa... Kun ensimmäistä kertaa näet jotain työkavereita (muita harjottelijoita lukuunottamatta), tervehditään Bon jour ja kätellään. On vähän hölmö fiilis kätellä noin 30 ihmistä päivässä läpi...Mutta kerta itse Isopomo niin sanoi, niin onhan se sitten kosketeltava...
Kansalaisuuksista... Isopomo itse on osittain ruotsalinen, kiinalainen ja venäläinen, mutta määrittelee itsensä ranskalaiseksi. Muutenkaan ihmisten ulkonäöstä voi juurikaan päätellä kansalaisuutta - meksikolaiseksi olettamani poika olikin ranskalainen yms... Ainut poikkeus ovat kiinalaiset, joita kohtaan kaikki tuntevat lievää ennakkoluuloa - heillä on nähtävästi ollut jotain turvallisuusongelmia kiinalaisten ja vietnamilaisten kanssa, joten kaikkia kiinalaisia pidetään nykyjään vakoojina... Olisi mielenkiintoista tietää minä minua pidetään :) Kun kerran väen vängällä halusivat suomalaisen harjottelijan sinne...
Tänään on muuten ollut oikein hyvä päivä - pullo 1,35 euron punkkua hujahti lähes huomaamatta, ja sen antaman vauhdin turvin kirjoittelin mailia koreaan, suunnittelin Emmin kanssa mahdollista yhteistä juhannuksen viettoa (olisi siistiä viettää Jussit Englannissa) ja popsin samalla puolikkaan patonkia valkohomejuuston kera. Elikkäs elämä maittaa, ainakin huomisaamuun kl 7 asti :-/
Töitä pukkaa
Elikkäs kaksi työpäivää takana. Työpaikalla on joku 4000 immeistä töissä (firma siis työllistää jonkun 15 000 ihmistä), joten CEA Saclay muodostaa pienen kylän liikennevaloineen päivineen... Työnantajan järjestämiä työmatkabusseja saapuu 2 kertaa päivässä pysäkille noin 50 kpl, joista sitten pitäisi löytää omansa. Bussit ovat ilmastoituja suomalaisten tilausajobussien laatuisia, joten kyllä niissä kelpaa matkustaa tunnin päivässä... Puoli tuntia päivässä sitten meneekin kävellessä bussipysäkille.
Ihmeen kaupalla löysin oikean pysäkin tänä aamuna. Tien poskessahan ei ole mitään merkkejä, vaan jengi seisoo ikäänkuin odottamassa liikennevalojen vaihtumista ja nousee sitten bussiin tämän pysähtyessä valoihin. Oikean bussin löytäminen ei paljoa vielä auttanut, sillä itse työpaikalla sain etsiä puoli tuntia oikeaa rakennusta, kun en tyhmänä ollut painanut en numeroa eilen mieleen...
Itse työnkuva alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Pelottaa aika pirusti. Ne kuvittelee, että meikäläinen integroi ja osittaisderivoi, koodaa fortrania ja käyttää linuxia ihan tuosta vain... Enkä osaa mitään niistä. Tulee huutia, kunhan niille selviää meikäläisen todellinen osaamistaso, vaikka kuinka työhaastattelussa sitä yritin niille selittää. Minkäs teet, paska säkä kun minut ottivat töihin...
Ihmeen kaupalla löysin oikean pysäkin tänä aamuna. Tien poskessahan ei ole mitään merkkejä, vaan jengi seisoo ikäänkuin odottamassa liikennevalojen vaihtumista ja nousee sitten bussiin tämän pysähtyessä valoihin. Oikean bussin löytäminen ei paljoa vielä auttanut, sillä itse työpaikalla sain etsiä puoli tuntia oikeaa rakennusta, kun en tyhmänä ollut painanut en numeroa eilen mieleen...
Itse työnkuva alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Pelottaa aika pirusti. Ne kuvittelee, että meikäläinen integroi ja osittaisderivoi, koodaa fortrania ja käyttää linuxia ihan tuosta vain... Enkä osaa mitään niistä. Tulee huutia, kunhan niille selviää meikäläisen todellinen osaamistaso, vaikka kuinka työhaastattelussa sitä yritin niille selittää. Minkäs teet, paska säkä kun minut ottivat töihin...
maanantaina, toukokuuta 09, 2005
Alkusählinkiä Pariisissa
Toinen ilta siis menossa. Olen suorastaan yllättynyt kuinka kaikki meni niin nappiin. Matkalaukkukin saapui samalla lennolla kanssani, toisin kuin olin pelännyt vaihtoyhteyksien yms takia. Lentokenttä (Pariisi, Charles de Gaulle) näytti aika lailla avaruusasemalle, mutta yhdessä erään liettualaistytön kanssa löysimme bussin, joka vei meidät metroasemalle. (RER B, sininen, vinkkinä tänne vierailemaan tuleville...) Matkalaukut painoivat tonnin, mutta selvisin niiden kanssa vielä oikealla metroasemalla poiskin (Cité Universitaire). Sitten kävelin tietysti väärään suuntaan katua etsiessäni Maison du Cambodgea, jossa asuntoni sijaitsee. Muutaman ystävällisen tienneuvojan avulla (ihanat ihmiset tarjoutuivat vapaaehtoisesti auttamaan miuta matkalaukkujen raahaamisssa!!!) löysin lopulta perille. Eikä respan täti tietenkään puhunut sanaakaan englantia, kuinkas muuten :). Jotenkin siitä selvittiin, samoin käsillä puhumalla ihmeteltiin keittomahdollisuuksia ja pyykkitupaa (yksi pyykkikoneellinen maksaa täällä 3 euroa!) Mutta taitaa olla suhteessa vuokran hintaan, joka on iki-ihanasta 12 neliömetrin asunnosta 468 euroa... Alkaa jo nyt tulla LOASia ikävä.
Asunto siis muistuttaa kaikin puolin yhden hengen hotellihuonetta - kokolattiamatto ja satelliittitelkku vain puuttuvat. Minibaarikin löytyy, itse "keittiö" (niinpä niin, ja hyvin vahvat "" perään... ) on käytävän varrella ja yhteinen 9 muun asukkaan kanssa. Suihkussa käydessä tulee Oraksen hanoja ikävä. Täällä ne ovat sentään jo keksineet sekoittajahanat, mutta suuttimessa on vielä toivomisen varaa. Tuntuu kuin seisoisi kastelukannun alla, kun vesi suihkuaa katonrajassa olevista muutamista reijistä olemattomalla paineella. Strategisia ruumiinosia huuhdellessa täytyy melkein käyttää hammasmukia apuna O:-) Heti talon takana menee kohtalaisen vilkas tie, eikä liikenteen ääni vaikene koskaan. Hyviä puolia asunnossa on pimennysverhot sekä tämä alue. Mielettömän upeita taloja (katsokaa niitä kuvia, kunhan saan ensin räpsittyä) 34 hehtaarin puistossa!!! Eli kyllä tästä yleellisyydestä on valmis jotain maksamaankin. Mahdollisille vieraille huom: Altavistan babelfish tiesi kertoa, että vierasvuode maksaa 6 euroa yöltä. En tiedä kuinka tarkkaa tuo on, mutta miettikää haluatteko sängyn, vai tuotteko oman ilmapatjan mukana...
Sellaista siis tältä illalta. Huomenna lisää töistä yms, Bonne nuit!
Asunto siis muistuttaa kaikin puolin yhden hengen hotellihuonetta - kokolattiamatto ja satelliittitelkku vain puuttuvat. Minibaarikin löytyy, itse "keittiö" (niinpä niin, ja hyvin vahvat "" perään... ) on käytävän varrella ja yhteinen 9 muun asukkaan kanssa. Suihkussa käydessä tulee Oraksen hanoja ikävä. Täällä ne ovat sentään jo keksineet sekoittajahanat, mutta suuttimessa on vielä toivomisen varaa. Tuntuu kuin seisoisi kastelukannun alla, kun vesi suihkuaa katonrajassa olevista muutamista reijistä olemattomalla paineella. Strategisia ruumiinosia huuhdellessa täytyy melkein käyttää hammasmukia apuna O:-) Heti talon takana menee kohtalaisen vilkas tie, eikä liikenteen ääni vaikene koskaan. Hyviä puolia asunnossa on pimennysverhot sekä tämä alue. Mielettömän upeita taloja (katsokaa niitä kuvia, kunhan saan ensin räpsittyä) 34 hehtaarin puistossa!!! Eli kyllä tästä yleellisyydestä on valmis jotain maksamaankin. Mahdollisille vieraille huom: Altavistan babelfish tiesi kertoa, että vierasvuode maksaa 6 euroa yöltä. En tiedä kuinka tarkkaa tuo on, mutta miettikää haluatteko sängyn, vai tuotteko oman ilmapatjan mukana...
Sellaista siis tältä illalta. Huomenna lisää töistä yms, Bonne nuit!
Blogi pystyyn
Haa, sainpas tehtyä!
Blogin ideana on siis kertoa kuulumisia maailmalta, jakaa sama informaatio kaikille kiinnostuneille kamuille, sukulaisille ja tuttaville. Ja jääpähän reissuista itellekin jotakin talteen, kun en tavallista matkapäiväkirjaa jaksa pitää. Elikkäs siis täältä löytyy seuraavan vuoden aikana uusimpia kuulumisia ja kohelluksia mitä olen ehtinyt maailmalla harrastaa... Tällä hetkellä siis Pariisissa, syksyllä Etelä-Koreassa ja talven mittaan muuallakin Aasiassa. Nettisivuilta http://jumi.lut.fi/~lappetel/ löytyy valokuvia, kunhan sellaisia ehdin räpsiä...
Voyez-vous!
Blogin ideana on siis kertoa kuulumisia maailmalta, jakaa sama informaatio kaikille kiinnostuneille kamuille, sukulaisille ja tuttaville. Ja jääpähän reissuista itellekin jotakin talteen, kun en tavallista matkapäiväkirjaa jaksa pitää. Elikkäs siis täältä löytyy seuraavan vuoden aikana uusimpia kuulumisia ja kohelluksia mitä olen ehtinyt maailmalla harrastaa... Tällä hetkellä siis Pariisissa, syksyllä Etelä-Koreassa ja talven mittaan muuallakin Aasiassa. Nettisivuilta http://jumi.lut.fi/~lappetel/ löytyy valokuvia, kunhan sellaisia ehdin räpsiä...
Voyez-vous!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)