Kirjoitettavaa olisi taas viimesen viikon ajalta niin paljon, mutta aika loppuu... aikalisää odotellessa päivitin sentään vähän kuvia, sukellus maan alle Denfert Rocheaun katakombeihin löytyy täältä.
Aikaisemmin kuvaosiossa ollut kansio yleiset on tällä hetkellä päivityksen alla ja palaa jossain vaiheessa takaisin vähän järkevämmässä muodossa...
Lähipäivinä tarinaa luvassa mm. Sacre Coeurin portaista, katakombista, yövieraista, sammakonreisistä ja etanoista sekä jokaisen himoshoppaajan paratiisistä, Outlet Village La Valleesta.
sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2005
tiistaina, heinäkuuta 26, 2005
Savolaiset Pariisissa
Tulihan ne sieltä, porukat kylään. Tai kyllä jo itseasiassa läksivät jo kotiakin... Etukäteen vähän jännitti järjestelyjen puolesta: vanhemmat oli ensimmäistä kertaa omatoimilomalla, minä varasin lennot ja hotellin netistä. Mutta kaikki meni kuten pitikin, paitsi että hotellin mainostamaa ilmastointia ei vain näkynyt... Tai sitten täällä päin läpiveto vessan ikkunasta makuuhuoneeseen on "ilmastointi"...
Perjantai-iltana istuttiin parantamassa maailmaa ja vaihtamassa kuulumisia vanhempien hotellihuoneessa niin kauan, että minä en uskaltanu enää lähteä yksin metrolla kotiin. (Tulipa sitten varattua se hotelli Pariisin levottomimmalta alueelta, Boulevard de Clichyltä, joka myos Pigallena tunnetaan...) Niinpä jäin sitten loisimaan hotelliin minäkin. Tuli tyhjennettyä kokonainen ginipullo...
Lauantaina tehtiin perinteistä turistikierrosta Notre Damesta Louvren läpi Tuiliriesille, Concordelle ja Champs Elyseen läpi Riemukaarelle. Minäkin kiipesin ensimmäistä kertaa koko kesäna Riemukaaren katolle.
Sunnuntai oli miun kolmas yritys lähteä Versaillesiin, mutta jälleen kerran meni uusiksi... Päivä oli sateinen, ja tuumasimme viettää sen la Villettessä, tiedekeskuksessa Siellä oli monenmoista nähtävää, erikoisleffasta planetaarioon, pikkunäyttelyistä puhumattakaan. Joskus muksuna (ehkä 11v) olen käynyt Vantaalla Heurekassa, mutta sen reissun muistot ylittivät la Villetten kokemukset. Pitänee käydä uudestaan Heurekassa ennen Koreaan lähtoä, niin näkee kultaako aika muistot vai onko se ihan oikeasti hienompi.
Sunnuntai-iltaan kuului myos piknikki Cite Universitella sekä jokiristeily Seinellä. Maanantaina vanhemmat kiipesivät Eiffeliin, ja käytiin syomässä Chateau briandit ihan pitkChateau briandn kaavan mukaan.
Viikonlopun huippuhetkiä oli nähdä vuosisadan parkeeraus. Tai oikeastaan parkkiruudusta poistuminen. Kadun varressa oli tilaa ehkä noin 2 metriä, ja siihen väliin auto oli tungettu. Puskurien molemmin puolin oli noin 20 cm tilaa ennen seuraavia autoja. Mutta ei hätää, kuski oli varautunut. Auton ympärille oli pingotettu koysi, jossa seka etu- että takapuskurin kohdalla oli veneen lepuuttajat (muoviset tormäyssuojat). Niinpä parkkiruudusta poistuttaessa kuski sai rauhassa ottaa kontaktia edellisiin autoihin, kun lepuuttaja otti aina ensimmäisen osuman. Vieläkin harmittaa, ettei ollut kameraa hollilla!!!
Seuraava vieras, Joel, tulee tänä iltana. Huomenna on toissä harjottelun loppuraportin esittäminen pomoportaalle... IIKS!!! Mutta eipähän ole enää kuin 12 tyopäivää jäljellä =D
Perjantai-iltana istuttiin parantamassa maailmaa ja vaihtamassa kuulumisia vanhempien hotellihuoneessa niin kauan, että minä en uskaltanu enää lähteä yksin metrolla kotiin. (Tulipa sitten varattua se hotelli Pariisin levottomimmalta alueelta, Boulevard de Clichyltä, joka myos Pigallena tunnetaan...) Niinpä jäin sitten loisimaan hotelliin minäkin. Tuli tyhjennettyä kokonainen ginipullo...
Lauantaina tehtiin perinteistä turistikierrosta Notre Damesta Louvren läpi Tuiliriesille, Concordelle ja Champs Elyseen läpi Riemukaarelle. Minäkin kiipesin ensimmäistä kertaa koko kesäna Riemukaaren katolle.
Sunnuntai oli miun kolmas yritys lähteä Versaillesiin, mutta jälleen kerran meni uusiksi... Päivä oli sateinen, ja tuumasimme viettää sen la Villettessä, tiedekeskuksessa Siellä oli monenmoista nähtävää, erikoisleffasta planetaarioon, pikkunäyttelyistä puhumattakaan. Joskus muksuna (ehkä 11v) olen käynyt Vantaalla Heurekassa, mutta sen reissun muistot ylittivät la Villetten kokemukset. Pitänee käydä uudestaan Heurekassa ennen Koreaan lähtoä, niin näkee kultaako aika muistot vai onko se ihan oikeasti hienompi.
Sunnuntai-iltaan kuului myos piknikki Cite Universitella sekä jokiristeily Seinellä. Maanantaina vanhemmat kiipesivät Eiffeliin, ja käytiin syomässä Chateau briandit ihan pitkChateau briandn kaavan mukaan.
Viikonlopun huippuhetkiä oli nähdä vuosisadan parkeeraus. Tai oikeastaan parkkiruudusta poistuminen. Kadun varressa oli tilaa ehkä noin 2 metriä, ja siihen väliin auto oli tungettu. Puskurien molemmin puolin oli noin 20 cm tilaa ennen seuraavia autoja. Mutta ei hätää, kuski oli varautunut. Auton ympärille oli pingotettu koysi, jossa seka etu- että takapuskurin kohdalla oli veneen lepuuttajat (muoviset tormäyssuojat). Niinpä parkkiruudusta poistuttaessa kuski sai rauhassa ottaa kontaktia edellisiin autoihin, kun lepuuttaja otti aina ensimmäisen osuman. Vieläkin harmittaa, ettei ollut kameraa hollilla!!!
Seuraava vieras, Joel, tulee tänä iltana. Huomenna on toissä harjottelun loppuraportin esittäminen pomoportaalle... IIKS!!! Mutta eipähän ole enää kuin 12 tyopäivää jäljellä =D
perjantaina, heinäkuuta 22, 2005
Ihmisia
Ja ettei edellisesta viestista jaisi kokonaan pelkka valitusvaikutus, niin jatketaanpa kirjottamalla ihmisista. Jokaisella on varmaan jonkinlainen kasitys pariisittaresta. Kerrottakoon etta yhtaan sellaista ei ole tullut viela vastaan, enimmakseen nama ovat ihan normaaleja ihmisia. Pukeutuvat ehka vahan huolitellummin kuin suomalaiset (naiset eivat pida urheilusandaaleja tyokenkinaan) ja pitavat enemman hameita, myos hyvin minimittaisia. Suurin osa pariisilaisista on laihoja, mutta kylla ylipainoisiakin mahtuu mukaan. Pariisilaiset rakastavat yksityisautoilua, ja tiet ovat tuntitolkulla aivan tukossa kun kaikki haluavat samaan paikkaan, ja vain "koyhat" kayttavat maaiman parhaimpiin kuuluvaa joukkoliikennetta.
En muista olenko jo kertonut pariisilaisten ruokaostoksista, jotka jo kaupassa kasataan pyorilla vedettaviin ostoskasseihin, samanlaisiin joita Suomessa kayttavat vain mummot. Taalla ei herata ihmetysta nahda tummaan pukuun pukeutuneen liikemiehen pakkaavan ruokia vetokarryyn - tai vaihtoehtoisesti vanhemman herrasmiehen kayttavan lentolaukkua samaan tarkoitukseen. Jos ostoksia ei vedeta perassa, ne kannetaan muovipusseissa, ei koskaan repuissa.
Tuttuja ihmisia:
Laboratorion sihteeri Veronique on lahinna pariisittaren stereotyyppia. Noin 50- vuotias nainen, aina pikkurillinkyntta myoten huoliteltu ja hyvantuoksuinen, yleensa myos ystavallinen.
Isopomo, labran paallikko Paillere. Viettaa suurimman osan ajastaan reissaten, mutta on aina tavatessa ystavallinen. Muut harjottelijat miettivat etta se on todennakoisesti homo.
Dabbene, minun tutori, pomoportaasta kaikkein epasovinnaisin, vahan Homer Simpson- tyylinen, maan huippututkijoita omalla alallaan. Jostain syysta jai vahan kaukaiseksi.
Rouva mutturasuu, vieruskaverin tutori. Tervehtii kaytavalla, mutta puhuu narisevalla aanella ja on aina yhta akaisen nakoinen. Kerran paasin todistamaan ranskalaisen temperamentin rajahdysta, vaikken ymmartanyt sanaakaan.
Paul: Chloén tutor, nuorin tutkijoista, kattelee meidat joka aamu lapi ja tervehtii silmiin katsoen "Bonjour Kaisa". Ikansa puolesta on lahempana meita harjottelijoita, mutta virkansa puolesta taas pomoporrasta. Yrittaa palloilla siina valilla.
Alberto: italialainen tutkija, puhuu ranskaa hauskalla rrr-korostuksella. Pilketta silmakulmassa vaikka muille jakaa. Italialaisittain siis syntymaflirtti.
Théobold (tai jotainsinnepäin): Nuorempia tyontekijoita (kuten Albertokin), pilketta riittaa hanenkin silmakulmissaan. Ainut vakkareista joka antaa poskipusut ja tekee sen niin energisesti ikaankuin poreillen, etta siita tulee aina hyvalle mielelle.
Ja sitten nama harjottelijat:
Cédrik istuu vieressa. Syvasti uskonnollinen, mista nama muut sille vahan nyrpistelevat. Muutenkin vahan pihalla muiden kuvioista. Alunperin ei juuri jutellut, mutta nykyaan jo vahan enempi.
Stefan: Alunperin istui samassa huoneessa, mutta kun perakopista vapautui paikka, niin katosi sinne - paremman seuran toivossa kenties =)
Vincént: Ehdoton suosikkini, tosin lopetti jo tyot. Oli kevaalla ensimmainen joka jutteli miulle. Punainen tukka ja enemman tyylitajua kuin muilla yhteensa.
Pierre: Hiljainen neropatti. Aluksi ihmettelin miksei juttele miulle, mutta sitten huomasin ettei se paljoa muillekaan puhu. Seuraa kylla tilannetta ja nauraa mukana. Englanti ei oikein suju. Aloittaa vaikkarin (vaitoskirjan) syksylla Tolousessa.
Marx: kaveleva energiapommi, koko ajan aanessa ja elavoittaa puhettaan aaniefekteilla ja vartalollaan. Syntynyt Madagasgarilla. Juttelee miulle enempi. Talla viikolla on ollut kovin hiljaista kun Marx on lomalla. Tykkasi suomalaisesta musiikista ja salmiakista =). Muuttaa lansirannikolle bungaloviin surffaamaan ja tekemaan väitöskirjaa.
Chloé: ainut tytto miun lisaksi. Juttelee miulle toiseksi eniten porukasta. Ei ihan aina olla samalla aaltopituudella, mutta suurimman osan ajasta ainakin lähellä. Suunnittelee muuttoa Saksaan tekemaan väitöskirjaa.
Eli en mie ihan yksin taalla ole, mutta ei naiden kanssa hirveasti tule juteltua. Paaosin juttelevat keskenaan ranskaa ja silloin talloin miun kanssa pari lausetta englantia. Nyt hiljaisuuden oikein aistii, kun on pari viikkoa paassyt juttelemaan suomea oikein kunnolla pitkasta aikaa. Se varmaan toi koti-ikavankin, kun ensimmaiset 2 kk menivat ongelmitta.
En muista olenko jo kertonut pariisilaisten ruokaostoksista, jotka jo kaupassa kasataan pyorilla vedettaviin ostoskasseihin, samanlaisiin joita Suomessa kayttavat vain mummot. Taalla ei herata ihmetysta nahda tummaan pukuun pukeutuneen liikemiehen pakkaavan ruokia vetokarryyn - tai vaihtoehtoisesti vanhemman herrasmiehen kayttavan lentolaukkua samaan tarkoitukseen. Jos ostoksia ei vedeta perassa, ne kannetaan muovipusseissa, ei koskaan repuissa.
Tuttuja ihmisia:
Laboratorion sihteeri Veronique on lahinna pariisittaren stereotyyppia. Noin 50- vuotias nainen, aina pikkurillinkyntta myoten huoliteltu ja hyvantuoksuinen, yleensa myos ystavallinen.
Isopomo, labran paallikko Paillere. Viettaa suurimman osan ajastaan reissaten, mutta on aina tavatessa ystavallinen. Muut harjottelijat miettivat etta se on todennakoisesti homo.
Dabbene, minun tutori, pomoportaasta kaikkein epasovinnaisin, vahan Homer Simpson- tyylinen, maan huippututkijoita omalla alallaan. Jostain syysta jai vahan kaukaiseksi.
Rouva mutturasuu, vieruskaverin tutori. Tervehtii kaytavalla, mutta puhuu narisevalla aanella ja on aina yhta akaisen nakoinen. Kerran paasin todistamaan ranskalaisen temperamentin rajahdysta, vaikken ymmartanyt sanaakaan.
Paul: Chloén tutor, nuorin tutkijoista, kattelee meidat joka aamu lapi ja tervehtii silmiin katsoen "Bonjour Kaisa". Ikansa puolesta on lahempana meita harjottelijoita, mutta virkansa puolesta taas pomoporrasta. Yrittaa palloilla siina valilla.
Alberto: italialainen tutkija, puhuu ranskaa hauskalla rrr-korostuksella. Pilketta silmakulmassa vaikka muille jakaa. Italialaisittain siis syntymaflirtti.
Théobold (tai jotainsinnepäin): Nuorempia tyontekijoita (kuten Albertokin), pilketta riittaa hanenkin silmakulmissaan. Ainut vakkareista joka antaa poskipusut ja tekee sen niin energisesti ikaankuin poreillen, etta siita tulee aina hyvalle mielelle.
Ja sitten nama harjottelijat:
Cédrik istuu vieressa. Syvasti uskonnollinen, mista nama muut sille vahan nyrpistelevat. Muutenkin vahan pihalla muiden kuvioista. Alunperin ei juuri jutellut, mutta nykyaan jo vahan enempi.
Stefan: Alunperin istui samassa huoneessa, mutta kun perakopista vapautui paikka, niin katosi sinne - paremman seuran toivossa kenties =)
Vincént: Ehdoton suosikkini, tosin lopetti jo tyot. Oli kevaalla ensimmainen joka jutteli miulle. Punainen tukka ja enemman tyylitajua kuin muilla yhteensa.
Pierre: Hiljainen neropatti. Aluksi ihmettelin miksei juttele miulle, mutta sitten huomasin ettei se paljoa muillekaan puhu. Seuraa kylla tilannetta ja nauraa mukana. Englanti ei oikein suju. Aloittaa vaikkarin (vaitoskirjan) syksylla Tolousessa.
Marx: kaveleva energiapommi, koko ajan aanessa ja elavoittaa puhettaan aaniefekteilla ja vartalollaan. Syntynyt Madagasgarilla. Juttelee miulle enempi. Talla viikolla on ollut kovin hiljaista kun Marx on lomalla. Tykkasi suomalaisesta musiikista ja salmiakista =). Muuttaa lansirannikolle bungaloviin surffaamaan ja tekemaan väitöskirjaa.
Chloé: ainut tytto miun lisaksi. Juttelee miulle toiseksi eniten porukasta. Ei ihan aina olla samalla aaltopituudella, mutta suurimman osan ajasta ainakin lähellä. Suunnittelee muuttoa Saksaan tekemaan väitöskirjaa.
Eli en mie ihan yksin taalla ole, mutta ei naiden kanssa hirveasti tule juteltua. Paaosin juttelevat keskenaan ranskaa ja silloin talloin miun kanssa pari lausetta englantia. Nyt hiljaisuuden oikein aistii, kun on pari viikkoa paassyt juttelemaan suomea oikein kunnolla pitkasta aikaa. Se varmaan toi koti-ikavankin, kun ensimmaiset 2 kk menivat ongelmitta.
Motivaatiopula
iski taas taydella tehollaan. Kaikki tuntuu turhalta, tama tyo, opiskelu, Koreaan lahto. Toita olisi jaljella 14 paivaa, ja ensi keskiviikkona pitaisi esittaa labran paallikolle hieno slideshow tutkimustuloksista. Ongelma vain on etta ei ole niita tuloksia. Sitten jaisi 7 paivaa aikaa kirjottaa hieno harjotteluraportti omalle pomolle. Raporttiin pitaisi kirjottaa mita olen taalla tehnyt, teoriaa ja tutkimustuloksia, omia paatelmia. Joopajoo. Tullee lyhyt raportti: "tutkimukset tyssasivat teknisiin vaikeuksiin, joiden kanssa painittiinkin sitten koko kesa..." Talla hetkella on aika hallavalia- asenne koko raportinkin kanssa, kunhan jotain saa kyhattya edes kasaan. Ei niille ole minusta ollut mitaan hyotya taalla, pikemminkin pain vastoin ajan ja rahan haaskausta. Noh, ehka nama toiset harjottelijat ovat ainakin paasseet treenaamaan englantiaan miun kanssa. Yksi siita jo kommentoikin, etta oli saanut palautetta kesan aikana kehittyneesta kielitaidostaan.
Alkaisi kylla olla jo aika karistaa taman maan tomut jaloista. Ainua mika tassa lahinna vahan harmittaa, on se kun mietin etta aiheutuuko tasta miun kykenemattomyydestani mitaan ongelmia Riitalle, sille proffalle joka miut tanne jarkkasi. Vaikka yritinhan mie niita varoittaa... Taysin eri alan ihmisella ei ole ihan hirmu hyvat lahtokohdat alkaa tekemaan tieteellista tutkimusta taman tasoisessa mestassa.
Voi masennus, onneksi on sentaan viikonloppu edessa!
Alkaisi kylla olla jo aika karistaa taman maan tomut jaloista. Ainua mika tassa lahinna vahan harmittaa, on se kun mietin etta aiheutuuko tasta miun kykenemattomyydestani mitaan ongelmia Riitalle, sille proffalle joka miut tanne jarkkasi. Vaikka yritinhan mie niita varoittaa... Taysin eri alan ihmisella ei ole ihan hirmu hyvat lahtokohdat alkaa tekemaan tieteellista tutkimusta taman tasoisessa mestassa.
Voi masennus, onneksi on sentaan viikonloppu edessa!
keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2005
Konitohtori
Niin siina sitten kavi, etta ei tainnu olla mikaan kovin ammattitaitoinen tohtori se maanantainen laakari... Kuulemma taalla on ihan normaalia, etta laakarin vastaanotto on normaalissa kerrostalo-asunnossa ja laakari ite kuin bileisiin pukeutunut... Mitas sita suotta valkeaa takkia ja steriilia ymparistoa!
Vaikka tavattiin liki puoli tuntia sen lekurin kanssa niita rokotusohjeita, joissa sanottiin etta piikki pistetaan ihon alle (s.c.), ja mietittiin etta mitahan se mahtaa tarkoittaa, niin silti se sitten meni vaarin. Eli laakari iski piikin kankkuun, lihakseen, ja nyt on ollut takamus puuduksissa pari paivaa....
Eilen sitten kyselin rokotusjuttuja yhdelta kaverilta, niin se oli aika ihmeissaan kun ei laakari tienny mita (s.c.) tarkottaa... Eli juurikin ihon alle - ei lihakseen... Mutta ei siita kuulema kovin pahoja seuraamuksia voi tulla... Ja sikakallis laakarikin se oli - 40 euroa otti pelkasta piikityksesta...
Noh, sitten sen seuraavan piikin kanssa rupesin miettimaan, etten ala kaymaan samaa rumbaa uusiksi. Isi saa pistaa sen! =D Katotaan sitten etta kuinka onnistuu ja joudunko sairaalahoitoon - ohjeessa kun kehoitetaan pysymaan sivistuksen parissa ainakin 10 paivaa, etta paasee pikaisesti hoitoon tarvittaessa...
Vaikka tavattiin liki puoli tuntia sen lekurin kanssa niita rokotusohjeita, joissa sanottiin etta piikki pistetaan ihon alle (s.c.), ja mietittiin etta mitahan se mahtaa tarkoittaa, niin silti se sitten meni vaarin. Eli laakari iski piikin kankkuun, lihakseen, ja nyt on ollut takamus puuduksissa pari paivaa....
Eilen sitten kyselin rokotusjuttuja yhdelta kaverilta, niin se oli aika ihmeissaan kun ei laakari tienny mita (s.c.) tarkottaa... Eli juurikin ihon alle - ei lihakseen... Mutta ei siita kuulema kovin pahoja seuraamuksia voi tulla... Ja sikakallis laakarikin se oli - 40 euroa otti pelkasta piikityksesta...
Noh, sitten sen seuraavan piikin kanssa rupesin miettimaan, etten ala kaymaan samaa rumbaa uusiksi. Isi saa pistaa sen! =D Katotaan sitten etta kuinka onnistuu ja joudunko sairaalahoitoon - ohjeessa kun kehoitetaan pysymaan sivistuksen parissa ainakin 10 paivaa, etta paasee pikaisesti hoitoon tarvittaessa...
maanantaina, heinäkuuta 18, 2005
Aivokuumetta ja lääkärileikkejä
Huoh!
Korean keikkaa varten suosittelivat Suomessa rokotetta Japanin aivokuumetta vastaan. Ongelmaksi näytti jo keväällä muodostuvan piikitysaikataulu - piikit kun pitäisi ottaa 3 piikkiä kuukauden sisällä tiettyinä päivinä. Noh, minä sitten nohevana tyttönä tuumin että yritän löytää Ranskasta lääkärin joka miuta piikittelee, ja joku saa tuoda rokotemömmöt miulle tuliaisina.
Kaikki näytti menevän hyvin, kun töissä lopulta löysin laboratorion päällikön, joka soitteli miun puolesta työterveysasemalle ja sopi, että ne piikittää miut, kunhan tuon ite ampullit ja suomalaisen lääkärintodistuksen paikan päälle. Toisin kävi. Tänä aamuna marssin kylmälaukun kanssa lääkäriasemalle, josta onneksi löytyi englantia siedettävästi taitava täti-ihminen. Älämölö nousi vasta kun tajusivat minun haluavan sellaista piikkiä, jota ei yleensä KUKAAN piikitä Ranskassa - täkäläiset ottavat aivokuumerokotteen reissuun lähtiessään endeemisellä alueella paikan päällä. Säädettiin siinä sitten pari tuntia jos jollakin kielellä niin, että varasivat miulle iltaseitsemäksi ajan yhdeltä yksityislääkäriltä keskustasta...
Otin sitten tunnin ennakkoa töistä ja läksin ihmettelemään lääkäriä. Asema löytyi ihan kohtuullisen helposti, oli asuintalon kolmannessa kerroksessa ihan normaalin näköinen huoneisto, jossa vastaanottoa piti 2 noin 50-vuotiasta lääkäritätiä. Täällä lääkäritädit eivät pukeudu valkoiseen takkiin, vaan molemmat olivat pikemminkin kapakkaan lähdössä. Miun lääkäriksi osoittautuva oli pukeutunut punaiseen vinoonleikattuun silkkihameeseen ja mustaan tiukkaan toppiin... Vastaanotto muistutti lähinnä kotitoimistoa - steriiliyttä löytyi vain desinfiointiainepullosta lääkekaapista. Muu huone oli paperin ja ties minkä krääsän peitossa.
Tulkkasimme rokotusohjeita monella kielellä, mutta oleellisinta ei löytynyt - mihin kohtaan piikki pistetään. Lääkäri alkoi jo näyttää hermostuneelta, kun lopulta komensi miulta housut kinttuun ja tuikkasi piikin pakaraan. Kun kaikki alkoi jo olla kunnossa, kysyin että kai hän voi pistää ensi viikolla sen seuraavankin piikin... Mutta eikös mitä - kaupungin nähtävästi ainua lääkäri, joka suostuu pistämään, jää lomille torstaina... Nyt pitää sitten löytää joku toinen yhtä hullu ja selittää koko rumba alusta... Tää ei haluu!!! Tää paikka on jo nähty - voisin lähtä jo itekin kotiin...
Korean keikkaa varten suosittelivat Suomessa rokotetta Japanin aivokuumetta vastaan. Ongelmaksi näytti jo keväällä muodostuvan piikitysaikataulu - piikit kun pitäisi ottaa 3 piikkiä kuukauden sisällä tiettyinä päivinä. Noh, minä sitten nohevana tyttönä tuumin että yritän löytää Ranskasta lääkärin joka miuta piikittelee, ja joku saa tuoda rokotemömmöt miulle tuliaisina.
Kaikki näytti menevän hyvin, kun töissä lopulta löysin laboratorion päällikön, joka soitteli miun puolesta työterveysasemalle ja sopi, että ne piikittää miut, kunhan tuon ite ampullit ja suomalaisen lääkärintodistuksen paikan päälle. Toisin kävi. Tänä aamuna marssin kylmälaukun kanssa lääkäriasemalle, josta onneksi löytyi englantia siedettävästi taitava täti-ihminen. Älämölö nousi vasta kun tajusivat minun haluavan sellaista piikkiä, jota ei yleensä KUKAAN piikitä Ranskassa - täkäläiset ottavat aivokuumerokotteen reissuun lähtiessään endeemisellä alueella paikan päällä. Säädettiin siinä sitten pari tuntia jos jollakin kielellä niin, että varasivat miulle iltaseitsemäksi ajan yhdeltä yksityislääkäriltä keskustasta...
Otin sitten tunnin ennakkoa töistä ja läksin ihmettelemään lääkäriä. Asema löytyi ihan kohtuullisen helposti, oli asuintalon kolmannessa kerroksessa ihan normaalin näköinen huoneisto, jossa vastaanottoa piti 2 noin 50-vuotiasta lääkäritätiä. Täällä lääkäritädit eivät pukeudu valkoiseen takkiin, vaan molemmat olivat pikemminkin kapakkaan lähdössä. Miun lääkäriksi osoittautuva oli pukeutunut punaiseen vinoonleikattuun silkkihameeseen ja mustaan tiukkaan toppiin... Vastaanotto muistutti lähinnä kotitoimistoa - steriiliyttä löytyi vain desinfiointiainepullosta lääkekaapista. Muu huone oli paperin ja ties minkä krääsän peitossa.
Tulkkasimme rokotusohjeita monella kielellä, mutta oleellisinta ei löytynyt - mihin kohtaan piikki pistetään. Lääkäri alkoi jo näyttää hermostuneelta, kun lopulta komensi miulta housut kinttuun ja tuikkasi piikin pakaraan. Kun kaikki alkoi jo olla kunnossa, kysyin että kai hän voi pistää ensi viikolla sen seuraavankin piikin... Mutta eikös mitä - kaupungin nähtävästi ainua lääkäri, joka suostuu pistämään, jää lomille torstaina... Nyt pitää sitten löytää joku toinen yhtä hullu ja selittää koko rumba alusta... Tää ei haluu!!! Tää paikka on jo nähty - voisin lähtä jo itekin kotiin...
sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2005
Kotisivut kuntoon ja kuvat nettiin!
Elikkäs nyt sain vihdoin kuvien nettiin laittamisen toimimaan ja kotisivut päivitettyä. Löytyvät siis osoitteesta
http://jumi.lut.fi/~lappetel/
, josta kun klikkailee linkkiä Ranska 2005 tai Englanti 2005, niin pääsee uusimpiin kuviin. Ranskan kuvat on vielä vähän kökösti jaoteltu, kun niitä tulee koko ajan lisää. Siihen tullee syksymmällä parannusta, kun poistun maasta ja alan säätää Korean kuvien kanssa =)
http://jumi.lut.fi/~lappetel/
, josta kun klikkailee linkkiä Ranska 2005 tai Englanti 2005, niin pääsee uusimpiin kuviin. Ranskan kuvat on vielä vähän kökösti jaoteltu, kun niitä tulee koko ajan lisää. Siihen tullee syksymmällä parannusta, kun poistun maasta ja alan säätää Korean kuvien kanssa =)
Maailman kuuluisin cabaret- Punainen mylly
Olihan se kerran elämässä koettava, kuuluisa Moulin Rouge. Paljon sitä on kehuttu, paljon moitittu, paljon se maksoi, mutta silti oli kokemisen arvoinen. Jos oikein kunnolla suostuttelette, niin olen ehkä houkuteltavissa uusintaankin seuraavan kuukauden sisällä O:-) Lippu kustansi 87 euroa per nuppi, mutta yllätyksenä sisälsi myös pullollisen shampanjaa. Ja siis ihan aitoa tavaraa, eikä mitään Elyseetä.
En olisi uskonut että ihmisruumis kykenee tuohon kaikkeen! Perinteisen cancan- tanssin, vähäpukeisten tyttöjen (Juho sekosi jo laskuissa että montako paljasta rintaa näki) ja jalanheilutusten lisäksi esitys oli "telinevoimistelua", pantomiimia ja sirkusta. Kaikenkaikkiaan taiteilijoita oli noin 50, ja esitys kesti noin 2 tuntia. Koko ajan oli fiilis "ei kai tämä vain vielä lopu?!?!" Minulle esityksen kohokohta oli kahden miehen pari"tanssi"numero, joka sisälsi lähinnä tanssillista akrobatiaa mm. päälläseisontaa jalustana tanssipartnerin pää tai käsinseisonta yhdellä kädellä partnerin kädellä. Eikä se päättynyt pelkkään akrobatiaan, vaan tanssikuviot oli mukana... Jotain aivan uskomatonta.
Nooh, kaikki eivät olleet aivan yhtä hullaantuneita esityksestä. Edessämme oli pöydällinen aasialaisia turisteja, joista seurueen naiset näyttivät vaipuvan suorastaan uneen. Pöytään jäi myös korkkaamatta kaksi kolmesta shampanjapullosta... Hieman syyhytti teekkaritytön sormet, mutta ei sentään niin paljoa kuin alaskalaisrouvalla hänen hieman erehtyessään avaamaan meille tarjottua shampanjapulloa jopa ennen tarjoilijan tuloa. Saipahan sitten uusi hieno bilepaitakin shampanjakasteen, kun sitä kerran riitti ihan hölvättäväksi asti...
Mutta siis tiivistettynä: upeata, mahtavaa, suosittelen lämpimästi! Mustasukkaiset vaimot elkööt vaivautuko, sillä paljasta pintaa riittää katseltavaksi, mutta kaikenkaikkiaan show on tanssia, ei erotiikkaa eikä edes pehmopornoa. '
Mitä minulle sitten päällimmäiseksi jäi mieleen? Kutkuttavan hivelevä tunnelma ennen shown alkua, kun ei vielä oikein tiedä mitä tuleman pitää. Satojen shampanjapullojen korkkien poksahtelu yhtäaikaa, vähän kuin popcorn-kone. Tanssinumeroiden aikana hiljaisuus kun yleisö unohtaa hengittää yhtäaikaisesti ja hetken päästä yheinen huokaus tai voihkausu. Hilpeä hiprakka esityksen jälkeen kun vielä tyhjensimme pöytänaapurien shampanjapullon pohjat - heille ei kuohujuoma näyttänyt maistuvan... Ensiyrittämällä lennosta kaapattu taksi, jolle ajo-ohjeet sain annettua "puhtaalla" ranskankielellä, melkein ajettu kolari ja ihmettely, eikö tämä matka koskaan lopu. Taksi tuli sitten lopunperin kustantamaan 17,50 euroa noin 8 kilometrin matkasta, mikä ei ole ihan kamala hinta suomalaiselle maksettuna aamuyön tunteina.
En olisi uskonut että ihmisruumis kykenee tuohon kaikkeen! Perinteisen cancan- tanssin, vähäpukeisten tyttöjen (Juho sekosi jo laskuissa että montako paljasta rintaa näki) ja jalanheilutusten lisäksi esitys oli "telinevoimistelua", pantomiimia ja sirkusta. Kaikenkaikkiaan taiteilijoita oli noin 50, ja esitys kesti noin 2 tuntia. Koko ajan oli fiilis "ei kai tämä vain vielä lopu?!?!" Minulle esityksen kohokohta oli kahden miehen pari"tanssi"numero, joka sisälsi lähinnä tanssillista akrobatiaa mm. päälläseisontaa jalustana tanssipartnerin pää tai käsinseisonta yhdellä kädellä partnerin kädellä. Eikä se päättynyt pelkkään akrobatiaan, vaan tanssikuviot oli mukana... Jotain aivan uskomatonta.
Nooh, kaikki eivät olleet aivan yhtä hullaantuneita esityksestä. Edessämme oli pöydällinen aasialaisia turisteja, joista seurueen naiset näyttivät vaipuvan suorastaan uneen. Pöytään jäi myös korkkaamatta kaksi kolmesta shampanjapullosta... Hieman syyhytti teekkaritytön sormet, mutta ei sentään niin paljoa kuin alaskalaisrouvalla hänen hieman erehtyessään avaamaan meille tarjottua shampanjapulloa jopa ennen tarjoilijan tuloa. Saipahan sitten uusi hieno bilepaitakin shampanjakasteen, kun sitä kerran riitti ihan hölvättäväksi asti...
Mutta siis tiivistettynä: upeata, mahtavaa, suosittelen lämpimästi! Mustasukkaiset vaimot elkööt vaivautuko, sillä paljasta pintaa riittää katseltavaksi, mutta kaikenkaikkiaan show on tanssia, ei erotiikkaa eikä edes pehmopornoa. '
Mitä minulle sitten päällimmäiseksi jäi mieleen? Kutkuttavan hivelevä tunnelma ennen shown alkua, kun ei vielä oikein tiedä mitä tuleman pitää. Satojen shampanjapullojen korkkien poksahtelu yhtäaikaa, vähän kuin popcorn-kone. Tanssinumeroiden aikana hiljaisuus kun yleisö unohtaa hengittää yhtäaikaisesti ja hetken päästä yheinen huokaus tai voihkausu. Hilpeä hiprakka esityksen jälkeen kun vielä tyhjensimme pöytänaapurien shampanjapullon pohjat - heille ei kuohujuoma näyttänyt maistuvan... Ensiyrittämällä lennosta kaapattu taksi, jolle ajo-ohjeet sain annettua "puhtaalla" ranskankielellä, melkein ajettu kolari ja ihmettely, eikö tämä matka koskaan lopu. Taksi tuli sitten lopunperin kustantamaan 17,50 euroa noin 8 kilometrin matkasta, mikä ei ole ihan kamala hinta suomalaiselle maksettuna aamuyön tunteina.
Grillibileet brasilialaisittain
Eilen oli Pavillion du Cambodgen kesägrillibileet, joissa vanhat asukit hyvästeltiin ja uudet toivotettiin tervetulleiksi. Päätettiin käydä Juhon kanssa kurkistamassa biletystä pyykkäyksen lomassa. Noh, pyykkituvassa rupesimme juttusille brasilialaispojan, "Ehiken" kanssa. Ei hajuakaan kuinka tuo nimi pitäisi kirjottaa, mutta on kuulemma portugalilainen väännös Henrystä. Juttelimme sitten pyykkituvassa puolisen tuntia, kunnes sinne saapui pojan kaveriseurue, brassityttöjä minimekoissa. =D Yksi tytöistä kuulemma oli kovasti vailla seuraa jonka kanssa puhua englantia, joten lyöttäydyimme siis kimppaan grillijuhlissa.
Vierähti pullo poikineen viiniä, valkoista, vaaleanpunaista ja tummempaa. Ehkä lisukkeena oli vielä Smirnoff Ice- kopioita jokunen puteli kielenkantoja irroittamassa. Porukka oli jokseenkin kansainvälistä - 20 opiskelijaa ympäri maailmaa opiskelemassa erillistä koulutusohjelmaa ranskaksi. Brassikulttuurin ohella tutustuimme japanilaiseen ja korealaiseen elämänmenoon. Jälkimmäinen kiinnosti suuresti, sattuneesta syystä. Korealaiset ihmettelivät kovasti meidän kaupunkivalintaamme - kuulemma Daegu on "very hard city", lähinnä kai ilmaston puolelta. Korealaiskulttuurista mielnkiintoisimpana (hmmh...) osana jäi mieleen korealaisten viinaanmenevyys... Kuulemma siellä ryypätään ihan kunnolla. Ryypätään ja juhlitaan =D Ja minua pikkasen lohdutti sekin, että siellä ei katota pitkään tyttöä joka on niin hurja että juo alkomahoolia...
Brassikulttuurista mielenkiintoisimpana piirteenä nousi esiin eriarvoisuus. Kuulemma 1 % väestöstä omistaa 90 % maasta ja rahasta. Ei kuulosta järin reilulta. Suurin osa ihmisistä (en muista prosenttilukuja) tulee toimeen alle 100 euron kuukausituloilla. Oli aika mielenkiintoista vertailla kulttuureita. Yllättäen juttukumppanit kuuluivat siihen yläluokkaan, mutta tiedostivat ongelman ja tunnustivat oma-aloitteisesti asioiden olevan meillä Suomessa paremmin.
Mitäkä muuta? Noh, brassitytöt olivat kauniita, pukeutuivat lyhyisiin mekkoihin ja tanssivat paljon. Ja olivat miuta enemmän humalassa. Sambaa eivät sentään suostuneet tanssimaan bikineissä huonon musiikkivalikoiman takia. Mutta oikein mielenkiintoista sakkia siis!
Vierähti pullo poikineen viiniä, valkoista, vaaleanpunaista ja tummempaa. Ehkä lisukkeena oli vielä Smirnoff Ice- kopioita jokunen puteli kielenkantoja irroittamassa. Porukka oli jokseenkin kansainvälistä - 20 opiskelijaa ympäri maailmaa opiskelemassa erillistä koulutusohjelmaa ranskaksi. Brassikulttuurin ohella tutustuimme japanilaiseen ja korealaiseen elämänmenoon. Jälkimmäinen kiinnosti suuresti, sattuneesta syystä. Korealaiset ihmettelivät kovasti meidän kaupunkivalintaamme - kuulemma Daegu on "very hard city", lähinnä kai ilmaston puolelta. Korealaiskulttuurista mielnkiintoisimpana (hmmh...) osana jäi mieleen korealaisten viinaanmenevyys... Kuulemma siellä ryypätään ihan kunnolla. Ryypätään ja juhlitaan =D Ja minua pikkasen lohdutti sekin, että siellä ei katota pitkään tyttöä joka on niin hurja että juo alkomahoolia...
Brassikulttuurista mielenkiintoisimpana piirteenä nousi esiin eriarvoisuus. Kuulemma 1 % väestöstä omistaa 90 % maasta ja rahasta. Ei kuulosta järin reilulta. Suurin osa ihmisistä (en muista prosenttilukuja) tulee toimeen alle 100 euron kuukausituloilla. Oli aika mielenkiintoista vertailla kulttuureita. Yllättäen juttukumppanit kuuluivat siihen yläluokkaan, mutta tiedostivat ongelman ja tunnustivat oma-aloitteisesti asioiden olevan meillä Suomessa paremmin.
Mitäkä muuta? Noh, brassitytöt olivat kauniita, pukeutuivat lyhyisiin mekkoihin ja tanssivat paljon. Ja olivat miuta enemmän humalassa. Sambaa eivät sentään suostuneet tanssimaan bikineissä huonon musiikkivalikoiman takia. Mutta oikein mielenkiintoista sakkia siis!
lauantaina, heinäkuuta 16, 2005
Itsepäisyyspäivää
Tero lähti pois, Juho tuli kylään, ja kaksi muuta vierailijaa ilmottautui halukkaiksi. Elikkäs loppukesän ohjelma mennee kutakuinkin niin, että kun Juho palaa Suomeen, miun vanhemmat tulee kylään (tosin yöpyvät hotellissa), sitten kun he lähtevät, samana päivänä tulee Joel yövieraaksi, ja vielä hänen ollessaan täällä tulevat Ulla ja Matti hotelli"kylään", ja pari päivää heidän lähtönsä jälkeen nähtävästi Aku Englannista. Eli ei ole enää montaa yksinäistä päivää jälellä... Kovin teekkarityttömäistä, että suurin osa vierailijoista on miehiä...
Elikkäs eilen oli siis itsepäisyyspäivä, Bastiljin päiväksi myös kutsuttu. Aamulla herääminen meni vähän myöhäksi, mutta ehdittiin kuitenkin Champs Elyseelle näkemään muutama armeijakuormuri. Noh, siellä oli kovastipaljon liikaa meikäläisen makuun ihmisiä, ja päädyttiin sitten päiväunille omaan puutarhaan. 3 tuntia myöhemmin heräsin niskat kipeinä ja kaikki tavarat edelleenkin tallessa. Hyödyllistä ja mielenkiintoista lukemista oli ollut unilla...
Illalla piti olla hianot ilotulitukset Eiffel-tornilla, mutta jotenkin oli liian väsynyt olo edes ajatella sellaista... Istuttiin sitten punaviinin ja "ravunjalkojen" kanssa kotipuistossa nauttien illasta ja katsellen taivasta... Jälkeenpäin kuultiin että ilotulitukset olivat olleet mielettömän upeat, ja vähän kyllä harmitti, mutta toisaalta oli niin puhkiväsy olo, että tuskin sinne asti olisi jaksanut lähteä raahautumaan kuitenkaan...
Elikkäs eilen oli siis itsepäisyyspäivä, Bastiljin päiväksi myös kutsuttu. Aamulla herääminen meni vähän myöhäksi, mutta ehdittiin kuitenkin Champs Elyseelle näkemään muutama armeijakuormuri. Noh, siellä oli kovastipaljon liikaa meikäläisen makuun ihmisiä, ja päädyttiin sitten päiväunille omaan puutarhaan. 3 tuntia myöhemmin heräsin niskat kipeinä ja kaikki tavarat edelleenkin tallessa. Hyödyllistä ja mielenkiintoista lukemista oli ollut unilla...
Illalla piti olla hianot ilotulitukset Eiffel-tornilla, mutta jotenkin oli liian väsynyt olo edes ajatella sellaista... Istuttiin sitten punaviinin ja "ravunjalkojen" kanssa kotipuistossa nauttien illasta ja katsellen taivasta... Jälkeenpäin kuultiin että ilotulitukset olivat olleet mielettömän upeat, ja vähän kyllä harmitti, mutta toisaalta oli niin puhkiväsy olo, että tuskin sinne asti olisi jaksanut lähteä raahautumaan kuitenkaan...
keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2005
Puujalkajuttuja
Taman viikon viimeinen tyopaiva puolivalissa. Huomenna on Ranskan itsepaisyyspaiva, joten to ja pe on lomaa. Tero lahti aamuvarhain takaisin kohti suomea, heratys oli taas 04:30. Sain onneksi edes vahan torkuttua viela sen jalkeen. Jostain syysta silti vahan vasyttaa, eika tyot (jalleen kerran) oikein napeksi. Juho tulee illalla ja viipyy reilun viikon. Englanninpuhumisenkin taito taas otti takapakkia, kun on puhunut monta paivaa lahes pelkastaan suomea. Tai sitten tanaan on vain muuten niin epasosiaalinen olo, ettei kiinnosta jutella millaan kielella. Halia kaipaa!
Tero hajotti Disneylandissa jalkansa ja jatkoi matkaa buranan voimin. Eilen sitten oli miun vuoro, uusien housujen saumat hankasi sisareidet verille, eika nyt ole kavely yhtaan kivaa. Oli meita sitten siina kaksi vammaista... Toivottavasti Juho tuo Bepanthenia Suomesta, tavan aloevera- naamarasva kun ei nuihin jalkoihin paljoa auta. Ei varmaan tule nyt tana viikonloppuna kaveltya kovin paljoa (toivottavasti), se kun on niin hidasta ja hankalaa.
Sellaista piti sanoa viela tuosta Tk:n vierailusta, etta meni yllattavan kivuttomasti. Ei luulisi akkiseltaan etta pienen huoneen jakaminen puolitutun ihmisen kanssa sujuu niin ongelmitta, joten olin varsin yllattyny kun kertaakaan koko viikon aikana ei tullu fiilista "painuisi tuokin nyt jo hemmettiin taalta". Yleensa kaipaan omaa tilaa ymparilleni enemman kuin sita on jaossa, mutta kerrankin kaikki meni nappiin!
Viela yhdet vieraat saan Suomesta. Muutaman paivan paasta vanhempieni lahdosta tanne tulee vanha partiokaveri Ulla miehensa kanssa =). Kiva nahda heitakin piiiitkasta aikaa, viime kerrasta onkin jo ainakin 2 vuotta!
Tero hajotti Disneylandissa jalkansa ja jatkoi matkaa buranan voimin. Eilen sitten oli miun vuoro, uusien housujen saumat hankasi sisareidet verille, eika nyt ole kavely yhtaan kivaa. Oli meita sitten siina kaksi vammaista... Toivottavasti Juho tuo Bepanthenia Suomesta, tavan aloevera- naamarasva kun ei nuihin jalkoihin paljoa auta. Ei varmaan tule nyt tana viikonloppuna kaveltya kovin paljoa (toivottavasti), se kun on niin hidasta ja hankalaa.
Sellaista piti sanoa viela tuosta Tk:n vierailusta, etta meni yllattavan kivuttomasti. Ei luulisi akkiseltaan etta pienen huoneen jakaminen puolitutun ihmisen kanssa sujuu niin ongelmitta, joten olin varsin yllattyny kun kertaakaan koko viikon aikana ei tullu fiilista "painuisi tuokin nyt jo hemmettiin taalta". Yleensa kaipaan omaa tilaa ymparilleni enemman kuin sita on jaossa, mutta kerrankin kaikki meni nappiin!
Viela yhdet vieraat saan Suomesta. Muutaman paivan paasta vanhempieni lahdosta tanne tulee vanha partiokaveri Ulla miehensa kanssa =). Kiva nahda heitakin piiiitkasta aikaa, viime kerrasta onkin jo ainakin 2 vuotta!
maanantaina, heinäkuuta 11, 2005
Disnimaa
Tulipa sitten tehtya paivan mittainen visiitti EuroDisneyyn. Olihan se ihan nakemisen arvoinen paikka, tosin ei yllattanyt mihinkaan suuntaan eli oli aika lailla sellainen kuin odotinkin. Paljon ihmisia, viela enemman kraasaa ja pitkat jonot laitteisiin. Nahtavasti nyt jonot oli kuitenkin viela inhimillista luokkaa, silla jonotuskarsinat oli suunniteltu huomattavasti pitemmille jonoille. Laitteita olisi saanu olla ehka vahan enempi, niin jonot olisi lyhentyneet. Pisimmillaan taidettiin jonottaa noin tunti, lyhimmillaan joku 15 minuuttia varsinaisiin vempaimiin.
Paras vekotin oli ehdottomasti pimeassa sisatiloissa meneva "avaruusalus-vuoristorata", jossa pimeydessa tehtiin kieppia ja katseltiin samalla tahtien tuiketta ja supernova-rajahdyksia. Oli aikas siisti =) Mutta kun siihen vempaimeen oli se tunnin jono, niin ei kehdannu toista kertaa jonottaa. Hieman perinteisempi vuoristorata oli ihan peruskamaa, mutta kaivosaiheiseksi tehty rata oli kanssa aika vekkuli kokemus. Ilmakuoppia siis riitti. Pyorivissa kahvikupeissa pyoritettiin niin, etta maisema vilisi silmissa, ja kyydin loputtua piti hetkonen seisoa paikallaan etta maailma asettui taas oikeille urilleen.
Jos olisi etukateen tienny huvipuiston lippusysteemin, niin olisi kaynyt aina eri teemapuistoon tullessa hakemassa fastpass- liput kaikkiin laitteisiin, joilla tiettyyn kellonaikaan paasi jonojen ohi erillista ohituskaistaa pitkin), niin ei olisi jonottaessa mennyt niin montaa tuntia. Fastpassien ideana oli nahtavasti tasottaa jonojen syntymista. Periaatteessa sama aika meni siis laitteeseen odottaessa, passin kanssa odottaminen vain tapahtui itse valitsemassasi paikassa.
Muita mielenkiintoisia kokemuksia oli StarWars- avaruusalussimulaattori - paras huvipuistosimulaattori jossa tahan mennessa olen kaynyt seka Kodakin sponsoroima 3D-elokuva, jossa erikoisefektit tosiaan tuntuivat iholla asti. Tuntui, etta puolet katsomon vaesta otti elokuvan liiankin tosissaan, kun rupesivat kirkumaan kun filmilla nainen pyortyi "melkein katsoja paalle" ja ruudun kokoinen kaarme meinasi purasta. Filmilla karkuun paasseet laboratoriorotat vilisivat yleisonkin jaloissa, ja elokuvan jalkeen teki mieli pyyhkia naamalta koiran sylkea pois, jonka hauveli aivasti yleison niskaan.
Viikonloppuun mahtui myos Eiffelin yovalokuvausta (TK:n kameralla tuli paaljon hienompia kuvia kuin miun... Miekin tahon uuden hienon pienen kameran!!!), Kierros Montmartrella ja Sacre Ceourissa, Nousu ylailmoihin Montparnassella ja pari ravintolaillallista ja istuskelua pimealla nurmikolla puistoissa. Oikein kiva viikonloppu siis.
Paras vekotin oli ehdottomasti pimeassa sisatiloissa meneva "avaruusalus-vuoristorata", jossa pimeydessa tehtiin kieppia ja katseltiin samalla tahtien tuiketta ja supernova-rajahdyksia. Oli aikas siisti =) Mutta kun siihen vempaimeen oli se tunnin jono, niin ei kehdannu toista kertaa jonottaa. Hieman perinteisempi vuoristorata oli ihan peruskamaa, mutta kaivosaiheiseksi tehty rata oli kanssa aika vekkuli kokemus. Ilmakuoppia siis riitti. Pyorivissa kahvikupeissa pyoritettiin niin, etta maisema vilisi silmissa, ja kyydin loputtua piti hetkonen seisoa paikallaan etta maailma asettui taas oikeille urilleen.
Jos olisi etukateen tienny huvipuiston lippusysteemin, niin olisi kaynyt aina eri teemapuistoon tullessa hakemassa fastpass- liput kaikkiin laitteisiin, joilla tiettyyn kellonaikaan paasi jonojen ohi erillista ohituskaistaa pitkin), niin ei olisi jonottaessa mennyt niin montaa tuntia. Fastpassien ideana oli nahtavasti tasottaa jonojen syntymista. Periaatteessa sama aika meni siis laitteeseen odottaessa, passin kanssa odottaminen vain tapahtui itse valitsemassasi paikassa.
Muita mielenkiintoisia kokemuksia oli StarWars- avaruusalussimulaattori - paras huvipuistosimulaattori jossa tahan mennessa olen kaynyt seka Kodakin sponsoroima 3D-elokuva, jossa erikoisefektit tosiaan tuntuivat iholla asti. Tuntui, etta puolet katsomon vaesta otti elokuvan liiankin tosissaan, kun rupesivat kirkumaan kun filmilla nainen pyortyi "melkein katsoja paalle" ja ruudun kokoinen kaarme meinasi purasta. Filmilla karkuun paasseet laboratoriorotat vilisivat yleisonkin jaloissa, ja elokuvan jalkeen teki mieli pyyhkia naamalta koiran sylkea pois, jonka hauveli aivasti yleison niskaan.
Viikonloppuun mahtui myos Eiffelin yovalokuvausta (TK:n kameralla tuli paaljon hienompia kuvia kuin miun... Miekin tahon uuden hienon pienen kameran!!!), Kierros Montmartrella ja Sacre Ceourissa, Nousu ylailmoihin Montparnassella ja pari ravintolaillallista ja istuskelua pimealla nurmikolla puistoissa. Oikein kiva viikonloppu siis.
perjantaina, heinäkuuta 08, 2005
Juttukaveri
Kommentteja saa laittaa edelleenkin, löytyy aina jokaisen tarinan alalaidasta "0 comments"- kohdasta... Valitettavan usein se luku on tosiaan 0. Nyt muutama päivä sitten piristi kovasti kun huomasin että Mia oli käyny jättämässä terveisiä =)
Mutta varsinaiseen asiaan: mie sain juttukaverin. Yksi meijän mukavimmista harjottelijapomista mokoma valmistui ja lopetti työt, niin sen tilalle tuli espanjalainen Jose, joka nähtävästi kijottaa väikkäriä. On kuulemma ollu täällä vuoden töissä muutama vuosi takaperin ja silloin oppi vähän ranskaa, mutta ei puhu sitä vieläkään järin paljon. Sielujen sympatia syveni entisestään kun huomattiin asuvamme samassa talossa ja aamuisin odottelevan samaa bussia pysäkillä, jossa kaikki muut höpöttävät keskenään ranskaa. On muuten ihan Saaralle sopivannäköinen mies, semmonen tumma pitkätukkainen =) Mutta taitaa olla vähän väärältä alalta - miultakin meni kokonaan yli hilseen sen väikkäriaihe, mutta jotenkin se liittyi partikkelien liikkumiseen ilmassa virtausten mukana.
Nyt alkaakin sitten kesän kiireisin pariviikkoinen. Tk palaa tänään Barcelonasta pariisiin ja viipyy keskiviikkoon, keskiviikkona tulee Juho ja viipyy seuraavan viikon perjantaihin, jolloin puolestaan tulee vanhemmat kylään... Taitaa unet jäädä kohtuullisen vähille =)
Koreaan lähtö taitaa aikaistua parilla päivällä, kun sieltä tuli informaatiota että toivoisivat meijän tulevan jo 25.8. maissa. Nettisivuilla vain luki, että asuntola aukeaa 28.8, niin eihän sitä lentoa kehdannut sitä aikaisemmaksi ottaa ja hotellissa asua. Nähtävästi lentojen muuttaminen tulee pari kymppiä maksamaan, mutta ei voi auttaa...
Mutta varsinaiseen asiaan: mie sain juttukaverin. Yksi meijän mukavimmista harjottelijapomista mokoma valmistui ja lopetti työt, niin sen tilalle tuli espanjalainen Jose, joka nähtävästi kijottaa väikkäriä. On kuulemma ollu täällä vuoden töissä muutama vuosi takaperin ja silloin oppi vähän ranskaa, mutta ei puhu sitä vieläkään järin paljon. Sielujen sympatia syveni entisestään kun huomattiin asuvamme samassa talossa ja aamuisin odottelevan samaa bussia pysäkillä, jossa kaikki muut höpöttävät keskenään ranskaa. On muuten ihan Saaralle sopivannäköinen mies, semmonen tumma pitkätukkainen =) Mutta taitaa olla vähän väärältä alalta - miultakin meni kokonaan yli hilseen sen väikkäriaihe, mutta jotenkin se liittyi partikkelien liikkumiseen ilmassa virtausten mukana.
Nyt alkaakin sitten kesän kiireisin pariviikkoinen. Tk palaa tänään Barcelonasta pariisiin ja viipyy keskiviikkoon, keskiviikkona tulee Juho ja viipyy seuraavan viikon perjantaihin, jolloin puolestaan tulee vanhemmat kylään... Taitaa unet jäädä kohtuullisen vähille =)
Koreaan lähtö taitaa aikaistua parilla päivällä, kun sieltä tuli informaatiota että toivoisivat meijän tulevan jo 25.8. maissa. Nettisivuilla vain luki, että asuntola aukeaa 28.8, niin eihän sitä lentoa kehdannut sitä aikaisemmaksi ottaa ja hotellissa asua. Nähtävästi lentojen muuttaminen tulee pari kymppiä maksamaan, mutta ei voi auttaa...
tiistaina, heinäkuuta 05, 2005
Outoja otuksia
Aamulla työmatkan varrella puistossa seisoo ryhmä ihmisiä ringissä. Aamusta riippuen 5-10 ihmistä, tasaisessa ringissä naamat keskustaa kohti. Kukaan ei puhu, liiku tai muutenkaan reagoi, jengi vaan seistä töröttaa. Ellei ihan kaatamalla sada, niin siellä ne aamulla puoli kasin maissa seisoo ainakin 3 kertaa viikossa. Aamujumpasta se muuten kävisi, mutta kun ne ei liiku, seisoo vaan.
Toissa meidät hihkaistiin juuri ennen ruokatuntia labran puolelle. Siellä oli tarjolla appelsiinimehua suolapakinoiden, juustokuutioiden ja erilaisten lihacocktailtikkujen kera. Istuttiin siinä sitten poytään ja puhe solisi ympärillä ranskaksi. Tuoremehu maistui varsin kummalta. Tarkistin pullon kyljestä merkin, etten vahingossakaan ostaisi ite samanlaista. Melkein kuin viinaa olisi ollut seassa! Noh, yritin urheasti juoda mehua pois ja päättelin kumman maun johtuvan oudoista siemenistä, joita mukin pohjalla oli iso kasa - olinhan saanut viimeiset tilkat pullon pohjalta.
Matkalla lounaalle muut sitten kyselivät että mitä tykkäsin mehusta... Tosin piti odottaa pihalle asti ennen kuin uskalsivat kertoa, että ei se ihan normaalia mehua ollutkaan. Mie jo ehdin kuvitella että mitä unikonsiemeniä ne sinne on tunkenut (täälla unikoita kasvaa teiden varret punaisenaan), kunnes selvisi että rommiahan se oli. Ilmankos maistui vahan alkoholimaiselle =D Siemenet oli kuulemma kanelia antamassa makua. Yhdellä labran äijistä oli tanaan synttärit, niin sen kunniaksi oli pistany poudan koreaksi =D. Ei tulisi Suomessa varmaan kovin monelle mieleen ydintutkimuskeskuksessa tarjota työkavereille labrassa rommipaukkuja työn lomassa synttärin kunniaksi...
Toissa meidät hihkaistiin juuri ennen ruokatuntia labran puolelle. Siellä oli tarjolla appelsiinimehua suolapakinoiden, juustokuutioiden ja erilaisten lihacocktailtikkujen kera. Istuttiin siinä sitten poytään ja puhe solisi ympärillä ranskaksi. Tuoremehu maistui varsin kummalta. Tarkistin pullon kyljestä merkin, etten vahingossakaan ostaisi ite samanlaista. Melkein kuin viinaa olisi ollut seassa! Noh, yritin urheasti juoda mehua pois ja päättelin kumman maun johtuvan oudoista siemenistä, joita mukin pohjalla oli iso kasa - olinhan saanut viimeiset tilkat pullon pohjalta.
Matkalla lounaalle muut sitten kyselivät että mitä tykkäsin mehusta... Tosin piti odottaa pihalle asti ennen kuin uskalsivat kertoa, että ei se ihan normaalia mehua ollutkaan. Mie jo ehdin kuvitella että mitä unikonsiemeniä ne sinne on tunkenut (täälla unikoita kasvaa teiden varret punaisenaan), kunnes selvisi että rommiahan se oli. Ilmankos maistui vahan alkoholimaiselle =D Siemenet oli kuulemma kanelia antamassa makua. Yhdellä labran äijistä oli tanaan synttärit, niin sen kunniaksi oli pistany poudan koreaksi =D. Ei tulisi Suomessa varmaan kovin monelle mieleen ydintutkimuskeskuksessa tarjota työkavereille labrassa rommipaukkuja työn lomassa synttärin kunniaksi...
maanantaina, heinäkuuta 04, 2005
Vaikeuksien kautta voittoon
Englanti on maa johon on helppo mennä, mutta vaikea lahtea... Tai nain ainakin minun kohdallani. Ei riittänyt että menolento oli sen liki 3 tuntia myöhässä, paluulentoa myöhästytettiin tarkoituksella niin paljon, että siirsin sen suosiolla maanantaille. Jostain syystä en halunnut paatyä aamuyöstä Pariisin Charles de Gaulle - lentokentälle keskelle ei mitään aikaan johon liikennevälineetkään eivät kulje. Noh, sainpahan yhden lomapäivän lisää. Auton vuokraa pidennettiin päivällä, että miut saadaan heitettyä illalla lentokentälle ja Antti lahti tuntia aikaisemmin pois toista. Kunnes sitten lentokentällä huomattiin, että passi puuttuu... Mokoma oli luikerrellut maton alle, niin ettei osunut pakatessa silmään. Eli hyvästit siis sille lennolle! Englannista ei pääse ajokortin kanssa pois, jos joku sattuu tietoa joskus tarvitsemaan. Passi se olla pitää.
Noh, Emmi ja Antti karsivallisesti lupasivat majoittaa miut vielä yhdeksi yöksi ja etsivät netista uutta lentoa tilalle. Talla kertaa ihan miun omaan piikkiin, kun lentoyhtiö ei vastaa asiakkaiden hölmöilystä. Joo-o, pikkaisen hölmö olo... Meno-paluulennot oli maksaneet yhteensä 80 euroa, nyt pelkästä paluusta sain maksaa 75 euroa lisää... Junalla olisi tullut vielä kalliimmaksi...
Tiistaina sitten hyppäsin hyvissä ajoin bussiin ja aloitin paluumatkan. Talla kertaa lento oli tunnin myöhässä, ja lentokentällä sain selittää kahdelle vartijalle jotka tiukkasivat kovaan sävyyn miksi olin Englannissa, missä siellä, kuinka kauan, minne lennän, mitä teen Pariisissa yms... Ei ole helppoa...
Noo, eikä silla että ongelmat olisivat tähän loppuneet... Tk oli tulossa kylään, ja hänen lentonsa oli jo alkuillasta perillä. Noh, minä sitten laittamaan tekstiviestiä että myöhästyn muutaman tovin... Kaiken PITI olla hyvin siinä vaiheessa kun olin metrossa jo melkein kotipysäkillä, mutta...
Edellisellä pysäkillä tuli ranskankielinen kuulutus ja vaunun muut 3 matkustajaa nousivat pois. Minä jäin istumaan kun en ymmärtänyt sanaakaan. Vielä siinäkään vaiheessa kun metrosta sammuivat valot, en panikoinut - nehän räpsyvät muutenkin kaiken aikaa... Metro jatkoi matkaansa - pysähtymättä minun kotipysäkilleni. Yksin pimeässä metrossa halki Pariisin yön, ei kiva! Runnoin itseni matkalaukun kanssa seuraavaan vaunuun havaitakseni senkin tyhjäksi ja pimeäksi. Metro jatkaa matkaansa pysähtymättä pysäkeille ja sytyttämättä valoja. Mieli tekee ruveta kirkumaan, mutta minkäs teet - kukaan ei kuule. Nyt soitan jo Tk:lle, että tässä saattaa vierähtää vielä jokunen tovi. Kunhan ensin pääsisi ulos metrosta... saati millä pääsee puolenyön aikaan pois jostain maahanmuuttajalähiöstä hengissä ja täysissä sielunvoimissa.
Kännykän näppäinvalon avulla löysin lopulta metrovaunun hätäpuhelimen, jolla sain yhteyden kuljettajaan. Mahtoi olla pieni yllari tajuta että on vielä matkustaja kyydissä. Hetken aikaa selitettyäni tajusi sentään miun haluavan pihalle - ymmärsi sen verran englantia sentään... Silti alkoi usko loppua kun lupauksen jälkeen ajoi vielä 3 pysäkin ohi pysähtymättä... Lopulta paasin ulos noin 20 km päässä kotoa. 3 minuutin kuluttua illan viimeinen metro poimi miut kyytiin takaisin kohti keskustaa ja paasin vielä kämpillekin ehjin nahoin, jossa Tk oli karsivallisesti odottamassa....
Keskiviikkona nukuin pitkäksi ja menin metrolla töihin. Työmatka kesti 2 tuntia. Taisi olla viimeinen kerta julkisilla välineillä... Toissa ihmiset olivat hieman ihmeissään kun miusta ei ollut kuulunut mitään sitten perjantain. Olin kyllä lähettänyt pomolle sähköpostia, mutta nähtavasti se oli hukkunut bittiavaruuteen matkan varrella. Eli en saanut kovin iloista vastaanottoa O:-)
Sen verran seikkailut vaikuttivat vielä viime viikonloppuun, että perjantaina palkkapäivän kunniaksi kävin päiväunille joskus kl 16 maissa, joilta sitten heräsin seuraavana aamuna lopullisesti joskus 10 jälkeen... Varmaan joku 17 tuntia tuli nukuttua. Seuraavana yöna sitten 11 tuntia... Ja koko ajan niin laiska olo, ettei paljoa nenäänsä jaksanut pihalle pistää asunnosta koko viikonlopun aikana. Nora Roberts voitti Pariisin nähtävyydet...
Noh, Emmi ja Antti karsivallisesti lupasivat majoittaa miut vielä yhdeksi yöksi ja etsivät netista uutta lentoa tilalle. Talla kertaa ihan miun omaan piikkiin, kun lentoyhtiö ei vastaa asiakkaiden hölmöilystä. Joo-o, pikkaisen hölmö olo... Meno-paluulennot oli maksaneet yhteensä 80 euroa, nyt pelkästä paluusta sain maksaa 75 euroa lisää... Junalla olisi tullut vielä kalliimmaksi...
Tiistaina sitten hyppäsin hyvissä ajoin bussiin ja aloitin paluumatkan. Talla kertaa lento oli tunnin myöhässä, ja lentokentällä sain selittää kahdelle vartijalle jotka tiukkasivat kovaan sävyyn miksi olin Englannissa, missä siellä, kuinka kauan, minne lennän, mitä teen Pariisissa yms... Ei ole helppoa...
Noo, eikä silla että ongelmat olisivat tähän loppuneet... Tk oli tulossa kylään, ja hänen lentonsa oli jo alkuillasta perillä. Noh, minä sitten laittamaan tekstiviestiä että myöhästyn muutaman tovin... Kaiken PITI olla hyvin siinä vaiheessa kun olin metrossa jo melkein kotipysäkillä, mutta...
Edellisellä pysäkillä tuli ranskankielinen kuulutus ja vaunun muut 3 matkustajaa nousivat pois. Minä jäin istumaan kun en ymmärtänyt sanaakaan. Vielä siinäkään vaiheessa kun metrosta sammuivat valot, en panikoinut - nehän räpsyvät muutenkin kaiken aikaa... Metro jatkoi matkaansa - pysähtymättä minun kotipysäkilleni. Yksin pimeässä metrossa halki Pariisin yön, ei kiva! Runnoin itseni matkalaukun kanssa seuraavaan vaunuun havaitakseni senkin tyhjäksi ja pimeäksi. Metro jatkaa matkaansa pysähtymättä pysäkeille ja sytyttämättä valoja. Mieli tekee ruveta kirkumaan, mutta minkäs teet - kukaan ei kuule. Nyt soitan jo Tk:lle, että tässä saattaa vierähtää vielä jokunen tovi. Kunhan ensin pääsisi ulos metrosta... saati millä pääsee puolenyön aikaan pois jostain maahanmuuttajalähiöstä hengissä ja täysissä sielunvoimissa.
Kännykän näppäinvalon avulla löysin lopulta metrovaunun hätäpuhelimen, jolla sain yhteyden kuljettajaan. Mahtoi olla pieni yllari tajuta että on vielä matkustaja kyydissä. Hetken aikaa selitettyäni tajusi sentään miun haluavan pihalle - ymmärsi sen verran englantia sentään... Silti alkoi usko loppua kun lupauksen jälkeen ajoi vielä 3 pysäkin ohi pysähtymättä... Lopulta paasin ulos noin 20 km päässä kotoa. 3 minuutin kuluttua illan viimeinen metro poimi miut kyytiin takaisin kohti keskustaa ja paasin vielä kämpillekin ehjin nahoin, jossa Tk oli karsivallisesti odottamassa....
Keskiviikkona nukuin pitkäksi ja menin metrolla töihin. Työmatka kesti 2 tuntia. Taisi olla viimeinen kerta julkisilla välineillä... Toissa ihmiset olivat hieman ihmeissään kun miusta ei ollut kuulunut mitään sitten perjantain. Olin kyllä lähettänyt pomolle sähköpostia, mutta nähtavasti se oli hukkunut bittiavaruuteen matkan varrella. Eli en saanut kovin iloista vastaanottoa O:-)
Sen verran seikkailut vaikuttivat vielä viime viikonloppuun, että perjantaina palkkapäivän kunniaksi kävin päiväunille joskus kl 16 maissa, joilta sitten heräsin seuraavana aamuna lopullisesti joskus 10 jälkeen... Varmaan joku 17 tuntia tuli nukuttua. Seuraavana yöna sitten 11 tuntia... Ja koko ajan niin laiska olo, ettei paljoa nenäänsä jaksanut pihalle pistää asunnosta koko viikonlopun aikana. Nora Roberts voitti Pariisin nähtävyydet...
Suomalais-englantilainen juhannus
Joo, juhannusaatosta ei voi paljoa sanoa. Meni istumiseksi ja odottamiseksi. Lento Pariisista Englantiin oli liki 3 tuntia myohassa, joten saavuin sitten Coventryyn joskus puolenyon aikaan juhannusyona kamalaan kaatosateeseen. Onneksi Emmi ja Antti oli vastassa =) Sitten kesti viela jokunen tovi ennen kuin oltiin Nottinghamissa ja maltettiin kayda yopuulle kaikelta hopottamiselta...
Lauantaina oli alunperin tarkoitus lahtea kaymaan Walesissa, mutta sateinen ilma ajoikin meidat lahikaupunkiin ostoskeskukseen ihmettelemaan alennusmyynteja. Illaksi palasimme takaisin Nottinghamiin ja teimme paikallisen pubikierroksen. Nayttavin baari oli ehdottomasti vanhasta kirkosta tehty yokerho (juu, kuulostaa uskomattomalta etta moista tapahtuisi Suomessa), mutta liian luja musiikki ajoi meidat Englannin vanhimpaan pubiin ja isoaidin vieraskamari- tyyppiseen oleskelutilaan. GinTonickaan ei ollut pahan hintainen siella. Lahtemattoman vaikutuksen teki myos goottipubi, jossa tunnelma ei ollut liian pelottava, eika musiikkikaan kovin lujalla. Ruokalista sisalsi "ruokia, joiden puolesta kannattaa kuolla" ja juomina mm. 7 kuolemansyntia. Olisin kovasti halunnut maistaa fish & ships, mutta niilta oli kalat lopussa... Niinpa sitten otin jonkun piiraan, en tieda munuaisia vai mita olivat, mutta ihan maukasta joka tapauksessa...
Loppuillaksi paadyimme sitten Emmille ja Antille tyhjentamaan heidan viinavarastoaan, mika sujuikin oikein rattoisasti =D Kello taisi olla aamulla jotain 5-6 maissa (miun kellot oli edelleen Ranskan ajassa) kun uni viimein kellisti sitkeimmankin juhlijan.
Sunnuntaina aurinko sitten paistoi kuin viimeista paivaa, mutta olo ei ollut kaikkein retkimaisin ei minulla, saati sitten kuskilla =D. Niinpa paadyimme sitten Nottinghamiin sunnuntaishoppailulle. Emmi vanhana vaatemyyjana bongasi miulle kassin taydelta vaatteita - nyt voinkin hyvalla omallatunnolla jattaa Pariisin alennusmyynnit valiin.
Illalla olo tokeni sen verran, etta laksimme ajelulle Newstead Abbeyn luostarimaisemiin ja Sherwoodin metsaan. Metsasta ei loytynyt Robin Hoodia eika iloisia veikkoja, mutta oli se silti nakemisen arvoinen paikka. Keskustammi oli niin iso, ettei mahtunut valokuvaan =) Puunrungon ymparysmitta oli 10 metria, ja ikaa vanhuksella oli tuhatkunta vuotta.
Eli oikein mukava juhannus siis...kertakaikkiaan mahtava viikonloppu, kiitokset siita Emmille ja Antille!!!
Lauantaina oli alunperin tarkoitus lahtea kaymaan Walesissa, mutta sateinen ilma ajoikin meidat lahikaupunkiin ostoskeskukseen ihmettelemaan alennusmyynteja. Illaksi palasimme takaisin Nottinghamiin ja teimme paikallisen pubikierroksen. Nayttavin baari oli ehdottomasti vanhasta kirkosta tehty yokerho (juu, kuulostaa uskomattomalta etta moista tapahtuisi Suomessa), mutta liian luja musiikki ajoi meidat Englannin vanhimpaan pubiin ja isoaidin vieraskamari- tyyppiseen oleskelutilaan. GinTonickaan ei ollut pahan hintainen siella. Lahtemattoman vaikutuksen teki myos goottipubi, jossa tunnelma ei ollut liian pelottava, eika musiikkikaan kovin lujalla. Ruokalista sisalsi "ruokia, joiden puolesta kannattaa kuolla" ja juomina mm. 7 kuolemansyntia. Olisin kovasti halunnut maistaa fish & ships, mutta niilta oli kalat lopussa... Niinpa sitten otin jonkun piiraan, en tieda munuaisia vai mita olivat, mutta ihan maukasta joka tapauksessa...
Loppuillaksi paadyimme sitten Emmille ja Antille tyhjentamaan heidan viinavarastoaan, mika sujuikin oikein rattoisasti =D Kello taisi olla aamulla jotain 5-6 maissa (miun kellot oli edelleen Ranskan ajassa) kun uni viimein kellisti sitkeimmankin juhlijan.
Sunnuntaina aurinko sitten paistoi kuin viimeista paivaa, mutta olo ei ollut kaikkein retkimaisin ei minulla, saati sitten kuskilla =D. Niinpa paadyimme sitten Nottinghamiin sunnuntaishoppailulle. Emmi vanhana vaatemyyjana bongasi miulle kassin taydelta vaatteita - nyt voinkin hyvalla omallatunnolla jattaa Pariisin alennusmyynnit valiin.
Illalla olo tokeni sen verran, etta laksimme ajelulle Newstead Abbeyn luostarimaisemiin ja Sherwoodin metsaan. Metsasta ei loytynyt Robin Hoodia eika iloisia veikkoja, mutta oli se silti nakemisen arvoinen paikka. Keskustammi oli niin iso, ettei mahtunut valokuvaan =) Puunrungon ymparysmitta oli 10 metria, ja ikaa vanhuksella oli tuhatkunta vuotta.
Eli oikein mukava juhannus siis...kertakaikkiaan mahtava viikonloppu, kiitokset siita Emmille ja Antille!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)