perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Uimakoulua ja muuttopuuhia

Koko kevään jatkunut uinti-innostukseni sai uuden käänteen kun pääsiäislomaileva Mari suostui antamaan miulle yksityisvalmennusta. Pinnalla pysyminen ei ollut ongelma, vaikka nyt lisäopetuksen jälkeen huomaan viipyväni pinnan alla puolta pitempään kuin aikaisemmin :) Nyt tänään ongelmaa tuotti se, että vielä puolen tunnin vesijuoksusession jälkeen paleli, enkä meinannut lämmetä edes rintauuinnilla ensimmäisen 100 metrin aikana, kun uinnista oli tullut jo liian taloudellista. Kroolikin maistuu nykyään ihan erilaiselta, varsinkin jos ui ilman uimalakkia hiukset auki niin että on suu täynnä hiuksia...

Uinnin ja tenttiinlukemisen lisäksi olen täällä pakannut tavaroita muuttokuntoon taas vaihteeksi. Nyt sain tänään kuitenkin Siekkilän asunnon tyhjennettyä ja auton pakattua niin, että voin huomenna suunnata nokan kohti Raumaa ja Olkiluotoa. Siellä sentään saa tällä kertaa rauhoituttua liki 4 kk.

sunnuntaina, huhtikuuta 16, 2006

Korean kevät

Tässä kaksi valokuvalinkkejä Korean kevätelämään, Juhon kuvaamina. Kaunista on kun kirsikanpuut kukkivat.

Yleistä menoa Koreassa

http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/Spring%20in%20Korea/page002.html


Koulun järjestämä Excursio...
http://jumi.lut.fi/~jpelline/kuvia/field_trip_web/

Suomenniemellä, suomen kielellä...

lappeen Rannalla äijät huutaisi lailla Perkeleen, mutta yllätyksekseni kun Ukkometso soitettiin eilen Mikkelin Kharmassa, kukaan ei edes tunnistanut biisiä, saati sitten osannut sitä ulkoa... tai ehkä yllätys oli siinä että biisi edes soitettiin... Pelimiehen tahdissa ihmiset sentään jammaili, mutta eivät laulaneet mukana...

Harvinaisen hiljainen Pääsiäinen meidän kaveriporukan kohdalla. Yleensä vanha jengi kokoontuu Mikkeliin suurimpina juhlapyhinä, tai jos tavan lauantainakin ollaan baariin lähdössä, niin on meitä vähintään viisi. Nyt kuitenkin oli niin harvinainen tilanne, että vain 3 meistä oli Mikkelissä ja 2 lähdössä baariin... Loput lentävät maailmalla tai lukevat tentteihin omissa koloissaan.

Mikkelin yöelämä on mennyt aimo harppauksen eteenpäin kun Kharma avattiin puoli vuotta sitten. Mutta Suomessa kun ollaan, puolityhjään baariin piti jonotuttaa ihmisiä yhden aikaan aamuyöllä tunti ennen kuin voitiin päästää sisälle. Mikähän imagokysymys tuokin on baarille, että on pakko pitää jonoa oven edessä.

Muuten ilta oli oikein onnistunut, jutustelua vanhojen kamujen kanssa - Johannaakaan en ollut nähnyt ainakaan vuoteen, ellen kahteen. Baarissa puolestaan yllätin itseni tanssimalla pilkkuun asti jo kolmannen kerran kuukauden sisällä, kun yleensä minut näkee tanssilattialla vain kerran vuodessa. Tai ehkäpä veren alkoholimäärä korreloi tuonkin kanssa =D Gin Tonic maistui, ja baarin Campari Orange oli huomattavasti laimeampaa ja huonompaa kuin omatekemäni.

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Kotielämää

Nyt on reilu kuukausi takana kotiinpaluun jälkeistä elämää Suomessa. Kaunis kevätpakkanen on vaihtunut loskapaskaan, ja mieliala korreloi usein sään kanssa. Väsyttää, masentaa, laiskottaa ja pahimpina päivinä vielä itkettääkin... Ja mies on siellä kaukana, eikä ehdi halimaan edes virtuaalisesti :(

Arkirutiiniin mahtuu tenttiinlukua (ainakin pitäisi mahtua...), mökillä aitan rakentamista isukin apuna sekä kirjojen lukemista. Liikkumista olen yrittäny lisätä kävelemällä oman asunnon ja vanhempien välistä 2 km matkaa aina kun ei laiskota liikaa ja tee mieli mennä autolla... Vanha uinti-harrastuskin virkosi henkiin, ja nyt käyn parhaimmillaan kauhomassa 5 km viikossa.

Tänään varmistui asuntotilanne Rauman Pyysumpusta - vuokrasopimus alkaa 16.4. vaikka työt alkaakin vasta 24. päivä. Parempi kuitenkin maksaa puolen kuun vuokra, kuin pyöriä viikko muuttokuorman kanssa kavereiden nurkissa... Eli reilun 2 viikon päästä pitäisi siis ottaa suunta kohti Lounais-Suomea. Sitä ennen olisi kuitenkin Lappeenrannassa pari tenttiä vielä suoritettavana... Paljoa jaksaisi kiinnostaa, mutta pitäisi pinnistää, sillä sen jälkeen puuttuu tutkinnosta enää 3 tenttiä :) (ja diplomityö...)