Lisää matkailua

Koska pätkätyöläisen lomat ovat kiven alla, on viime aikoina tullut harrastettua matkailua viikonloppulomien muodossa Euroopassa. Pitkät juhlapyhäviikonloput ovat kuin luotuja kaupunkilomailuun. Uusimpana tuttavuutena kävimme tutustumassa Phjois-Italian pääsiäiseen. 5 päivää ja 4 yötä, kohteina Verona, Venetsia ja Garda-järvi. Ystävällinen kaverimme majoitti meidät Veronassa, joten kalliista lennoista huolimatta budjetti ei karannut käsistä.

Italiassa oli sekä tuttua että uutta. Paljon parjattu julkinen liikenne yllätti toimivuudellaan ja edullisuudellaan: 1,5 h junamatka maksoi 7-15e junatyypistä riippuen, ja junat olivat ajallaan. Aikataulujen kanssa meinasi tulla vähän ongelmia, ja päädyimme menomatkalla spurttaamaan pitkin Milanon rautatieasemaa, sillä Veronan junan lähtölaituri oli merkitty väärin. Saavutimme junan, kun konduktööri puhalsi kolmatta kertaa pilliin lähdön merkiksi. Minulta kesti useampi tunti ennen kuin kroppa toipui spurtista, varsinkin kun vielä eväät levisivät ympäri laituria muovipussin revetessä kesken spurtin.

Onnistuimme jättämään kengät, käsilaukut ja vaatteet kauppoihin, ja shoppailumme kohdistui vain viineihin ja juustoihin. Vaatteita tutkailimme vain näyteikkunoissa, jotka eivät juuri houkutelleet ostamaan: hinnat lähtivät 150 eurosta, eikä maku oikein vastannut suomalaista. Oudoinpana virityksenä näin muutamassa kaupassa myytävän ikäänkuin valkeaa farkkutakin ja kauluspaidan risteytystä, jossa oli kiinteä body-tyyppinen STRING-alaosa. Mitä ihmettä varten kukaan haluaisi pukea moisen päällensä??? Farkkutakki ja peppuvakoon imeytyvät alushousut samassa vaatekappaleessa?!?! Ei voi pieni ihminen käsittää.

Elämä jatkuu

Yli puoli vuotta edellisestä kommentista. Bloggaustauko on tehnyt hyvää, ja olen kuluttanut aikaani erinäisissä keskustelufoorumeissa Internetin syövereissä. Dippatyö valmistui lopulta, ja sen myötä diplomi-insinöörin tupsulla koristeltua todistetta tuli juhlittua rankemman mukaan, 3 shampanjapullon voimin. Nyt tiedän miltä tuntuu juoda kokonainen pullo Dom Perignonia, mutta vieläkään ei ole selvinnyt mitä hienoa on olla diplomi-insinööri... Saihan noihin opintoihin kulutettua 7 vuotta aikaa, kun kiersi maailmaa ja laiskotteli, mutta aika turhalta tuo paperi lopulta tuntuu, maailman kiertäminen sitä vastoin tuntuu entistä tärkeämmältä.

Dippatyön valmistuttua kuskasin vanhalla farmarifordillamme muuttokuorman takaisin Lappeenrantaan kuudeksi viikoksi, kunnes Raumalta tuli soitto, että töitä löytyisi sittenkin... Lupasin palata, jos työnantaja etsii uuden asunnon - vanhasta kun olin ehtinyt jo luopua. Yllätykseksi asunto järjestyi jo seuraavaksi viikoksi, joten taas lastattiin Fordi täyteen ja ajettiin halki Suomen. Fordille ehti dippavuoden aikana kertyä 33 000 km mittariin, ja sama meno näyttää jatkuvan.

Uudet työt eivät vastanneet odotuksia, työ tuntuu suojatyöltä, työhön opastus on olematonta, eikä organisaatiossakaan ole juhlimista. Kuukauden työskentelyn jälkeen työt alkoivat ahdistaa entistä enemmän, ja Rauma siinä sivussa. Parisuhdekaan ei oikein kukoista 400 km välimatkalla. Muutosta on saatava, mutta työttömäksi jääntiin ei sentään sisu anna periksi.